Lastenpsykiatrian professori Kaija Puura muistuttaa, että digilaitteet eivät voi korvata ihmistä.
– Alle kaksivuotiaan paras “ruutu” on vanhemman kasvot, Puura korostaa.
Lapsen älylaitteiden käyttämisestä kannattaa huolestua, jos lapsi haluaisi koko ajan olla jollain koneella tai jos laitteiden käyttämisen rajoittaminen aiheuttaa hallitsemattomia kiukunpuuskia. Tai jos pelaaminen on lapselle pakonomaista, tai lasta ei saa mihinkään yhteiseen tekemiseen mukaan, vaikka sitä tarjoaisikin.
Haitallista tavoista on aina mahdollista opetella pois.
– Vaikka lapset olisivat viettäneet aiemmin paljon aikaa digilaitteiden ääressä, aina on mahdollista muuttua ja muuttaa tapojaan. Lasten aivot ovat plastiset hyvin pitkään”, Kaija Puura muistuttaa.
Teknologia on tullut jäädäkseen – mutta miten sen kanssa eletään?
Digitaaliset laitteet ovat arjessa pysyvästi, ja niiden kehitys on huimaa. Puura uskoo, että olemme uuden oppimisen äärellä suhteessa teknologiaan. Laitteet voivat rikastuttaa elämää, mutta ne eivät voi täyttää inhimillisen yhteyden tarvetta.
– Erityisesti pienten lasten kohdalla on tärkeää miettiä, mitä kaikkea ne vievät ja mitä tuovat. Nyt on aika opetella elämään digilaitteiden kanssa järkevämmin ja inhimillisemmin.
Vuorovaikutus ei synny ruudulla
Pikkulapsipsykiatrian tutkijat ovat havainneet, että vanhempien keskittyminen puhelimiin on heikentänyt vauvojen ja pienten lasten varhaista vuorovaikutusta. Se näkyy puheen kehityksen hidastumisena ja tarkkaavuuden ongelmina.
– Jos laite vie lapsen huomion pois yhdessäolosta tai ruokapöytäkeskusteluista, se kaventaa lapsen mahdollisuuksia oppia sosiaalisia taitoja, Puura sanoo.
Alle kaksivuotias ei pysty ilman aikuisen läsnäoloa ja vuorovaikutusta saamaan televisio-ohjelmasta juuri minkäänlaista käsitystä.
– Jos lapsi katsoo ohjelmaa ymmärtämättä syy-seuraussuhteita, se ei rakenna lapsen ajattelua eikä mieltä.
Addiktiivisuutta kannattaa ennakoida.
– Laitteiden koukuttavuus syntyy nopeasti, koska ne on rakennettu niin, että sisältö vie mennessään. Pienelle lapselle ei mielellään kannata antaa tablettiakaan.
Kun aikuinen katoaa ruutuun
Puura muistuttaa, että lapsi hämmentyy, jos vanhempi on fyysisesti paikalla mutta katse kiinnittyy ruutuun. Älylaitetta katsoessa ihmisen kasvot ovat tavallisesti ilmeettömät. Vanhempien reagoimattomuus on pienelle lapselle tuskallista. Tilanne muistuttaa vanhemman masennusta mallittavaa Still Face -testiä, jossa aikuinen ei reagoi lapsen aloitteisiin.
– Pienelle lapselle aikuisen ilmeettömyys on tuskallista. Jos vanhempi selittää, miksi katsoo puhelintaan, haitta pienenee, mutta läsnäoloa se ei korvaa.
Vauvat ovat luontaisesti kiinnostuneita vanhempiensa kanssa olemisesta, minkä Puuran mukaan tulisi olla lapsen elämän kaikkein ihanin asia.
– Halukkuus vuorovaikutukseen oman perheen kanssa pitäisi tietyssä mielessä säilyä läpi elämän. Tunne siitä, että kuuluu perheeseen ja tykkää olla perheessä, sekä halu olla tekemisissä omien vanhempiensa ja sisarustensa kanssa vielä aikuisenakin.
Rajoitukset rauhoittavat – ja luovat hyvinvointia
Monet koulut ovat ottaneet käyttöön kännykkäkiellon, ja lapset ovat alkaneet taas jutella välitunneilla. Puuran mukaan tämä kertoo korjausliikkeestä kohti luonnollisempaa vuorovaikutusta.
Samaa periaatetta voi soveltaa kotona. Liiallinen ruutuaika heikentää unta ja keskittymistä.
– Kun lapsen kanssa puhutaan ruutuajasta ja löydetään yhdessä sopivia rajoja, se tukee hyvinvointia. On aina mahdollista muuttaa tapojaan, Puura rohkaisee.
Varhaiskasvatus ja koulu ovat sosiaalisen kanssakäymisen kannalta lapselle erittäin tärkeitä kehitysympäristöjä.
– Lapset saavat vertaisiltaan mielikuvitukseen polttoainetta. Yhdessä opitaan myös pelisäännöt. Vertaissuhteissa voi esimerkiksi kokeilla, mitä kaikkea voi porukalla tehdä ja löytää myös neuvottelun taitoja hieman eri tavalla kuin aikuisten kanssa.
Tylsyys on lapselle lahja
Puura muistuttaa, että lapsella on oltava myös hetkiä, jolloin ei ole mitään tekemistä. Aivotutkijat korostavat, että lapsuuden aikanakin tarvitaan hetkiä, jolloin aikuinen ei ohjaa koko ajan lasta tekemään jotakin ja tarjoa jotain toimintaa.
– Jos lapsi ei saa kokea tylsyyttä, hän ei opi käyttämään mielikuvitustaan. Leikki ja luovuus syntyvät juuri niistä hetkistä, kun aikuinen ei tarjoa valmista tekemistä.
– Lapset kyllä leikkivät, jos me emme turmele sitä taitoa. Leikki syntyy tosi nopeasti. Se alkaa jostain yksinkertaisesta ja yhtäkkiä laajenee johonkin muuhun.
Digilaitteet voivat myös yhdistää
Oikein käytettyinä digilaitteet voivat tukea yhteisöllisyyttä. Koronaepidemian aikana järjestettiin jopa etäpäivällisiä. Myös videopuhelut isovanhempien kanssa ovat merkityksellisiä, ja yhteiset ohjelmahetket päiväkodissa voivat rikastuttaa lapsen maailmaa.
– Lapset voivat saada elämyksiä, joita he eivät muuten saisi. Jo pieni lapsi voi nähdä, millaista elämä on esimerkiksi Keniassa tai Irlannissa.
– Voimme käyttää digilaitteita yhteyden luomiseen, mutta ne eivät koskaan korvaa ihmisten välistä läsnäoloa, Kaija Puura painottaa.
Puuran vinkit perheille
- Pidä puhelin poissa vauvan hereilläoloaikana.
- Katso ohjelmia lapsen kanssa ja keskustele niistä.
- Pidä ruokapöytä ruuduttomana.
- Salli tylsyys – se kasvattaa mielikuvitusta.
- Keskustele lapsen kanssa ruutuajasta ja sen vaikutuksista.
Teksti Päivi Romppainen Kuva Tapani Romppainen
Artikkeli on tiivistelmä lastenpsykiatrian professori Kaija Puuran haastattelusta, joka on julkaistu kokonaisuudessaan Pieni on Suurin -lehden numerossa 4/2025 (ilm. 6.11.).
