Ajankohtaista

Lasten ja nuorten keskuksen järjestämä suuri kevätretkipäivä 17.5. oli suurmenestys. Yli 3000 osallistujaa lähes 60 seurakunnasta osallistui PowerParkissa, Särkänniemessä ja Tykkimäellä järjestettyihin kevätretkiin. LNK:n kevätretkiin..

Vuoden 2025 Erkkateko-palkinnon saa Kajaanin Saappaan vetäjä Tarja Vehkaoja. Tarja toimii Kajaanin seurakunnassa erityisnuorisotyönohjaajana. Tänä..

Vuonna 2025 Lasten ja nuorten keskus tarjoaa 15–30-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille kolme kansainvälistä leiriä Euroopassa. Leirit toteutetaan yhteistyössä Saksan, Puolan, Itävallan ja Liettuan kanssa,..

Aino Poutanen on Malmin seurakunnan pastori ja pilatesohjaaja. Aino tunnetaan seurakunnan alueella ammattitaitoisena liikunnanohjaajana, läsnäolevana..

NAVI ylläpitää kirkolliskokousedustajista koostuvaa Nuorten ääni kuuluviin-verkostoa. Verkoston tavoitteena on tuoda nuorten ääni kuuluviin ja osaksi päätöksentekoa kirkolliskokouksessa entistä näkyvimmin. Osana kevään kirkolliskokousviikkoa Navi järjesti..

Somevaikuttaja, opettaja ja muusikko Otso Saano tuli kummiksi ensimmäistä kertaa viime syksynä. Kummius merkitsee hänelle..

Jo yli 30 vuoden ajan kansainväliset rippikoulut ovat yhdistäneet nuoria eri puolilta maailmaa! Nämä leirit tarjoavat unohtumattomia kokemuksia, pysyviä ystävyyssuhteita ja mahdollisuuden tutustua uusiin kulttuureihin..

Kun Sebastian Nyström kertoi vaimolleen halustaan tehdä vapaaehtoistyötä, vaimo osasi esittää tärkeät kysymykset: Miksi, mitä..

Kun nuoret kokoontuvat viikonloppuiltoina Keravalla ja sen liepeillä, he eivät aina ole yksin. Joukossa kulkee rauhallinen aikuinen, joka kuuntelee, huomaa ja on läsnä. Yksi näistä..

Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vietetään jälleen Kummipäivää – tänä vuonna 1.6. on päivä, jolloin pysähdytään juhlistamaan..

""
Kirjekuori.

Tilaa uutiskirjeemme!

Kerromme kahden viikon välein ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.

Kirjekuori.
Kirjekuori.

Tilaa uutiskirjeemme!

Kerromme kahden viikon välein ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.