Lasten ja nuorten keskus on mukana mahdollistamassa nuorille ja työntekijöille kansainvälisiä liikkumisvaihtoja Erasmus-akkreditoinnin kautta vuosina 2025–2027. Ensimmäinen nuorisovaihto järjestettiin Kreikassa pääsiäisenä tänä keväänä ja työntekijävaihto..
Oletko kokenut talouden asiantuntija, joka haluaa tehdä merkityksellistä työtä lasten, nuorten ja perheiden hyväksi? Etsimme..
Erkan päivänä 18.5. juhlistamme kirkon erityisnuorisotyötä ja työtä ulkopuolisuuden ehkäisemiseksi. Tänä vuonna kirkon ulkopuolisuuden ehkäisyn kollegat ja työtoverit ovat valinneet Vuoden Erkkateko -tunnustuksen saajaksi Tampereen..
Olemme kulkeneet pitkän matkan äänestysikärajan laskusta ja lapsivaikutusten arvioinnista kohti tilannetta, jossa jokaisessa seurakunnassa tulee..
Kirkkoherra Jarkko Piippo on Varkauden seurakunnan johtaja, innokas padelin harrastaja ja liikkumisen puolestapuhuja, jonka johdolla liikunta on noussut osaksi koko seurakunnan strategiaa ja arkea. Lasten..
Nuorten tulevaisuusseminaari kokoontui 10.–12. huhtikuuta 2026 Espoon Hotelli Korpilammelle pohtimaan kirkon tulevaisuutta. Seminaarin pääviesti päättäjille..
Haku alkaa kesän 2027 kansainvälisille rippikoululeireille. Onko tänä vuonna sinun vuorosi tulla osaksi monikielistä, musiikkipainotteista ja kansainvälistä rippikoulua Päiväkummussa? Lasten ja nuorten keskus järjestää yhdessä..
Yhteistyökumppani NUORI 2027 -tapahtumassa Lasten ja nuorten keskus on mukana järjestämässä Nuorisoala ry:n tuottamaa NUORI..
Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2040 – tuttavallisemmin Semma – tuo huhtikuussa Espooseen satoja nuoria pohtimaan kirkon ja yhteiskunnan tulevaisuutta. Hotelli Korpilammella 10.–12.4. järjestettävä tapahtuma on yksi..
Monissa seurakunnissa pohditaan, miten kirkkotilaa voisi kehittää lapsia houkuttelevaksi, elämykselliseksi ja hengellisesti rikkaaksi ympäristöksi. Huhtikuun..


Kerromme kerran kuukaudessa ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.


Kerromme kahden viikon välein ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.
Jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen, käytämme evästeitä. Evästeet auttavat meitä tallentamaan ja käyttämään laitetietojasi. Niiden avulla voimme esimerkiksi seurata, miten käytät sivuamme.
Jos hyväksyt evästeet, voimme käyttää näitä tietoja paremmin. Jos et hyväksy tai perut suostumuksesi, jotkin sivun toiminnot eivät ehkä toimi kunnolla.