Aino Poutanen on Malmin seurakunnan pastori ja pilatesohjaaja. Aino tunnetaan seurakunnan alueella ammattitaitoisena liikunnanohjaajana, läsnäolevana ja lämpimänä ihmisenä, jonka työssä konkretisoituu kristillinen, kokonaisvaltainen ihmiskuva. Kirkon..
NAVI ylläpitää kirkolliskokousedustajista koostuvaa Nuorten ääni kuuluviin-verkostoa. Verkoston tavoitteena on tuoda nuorten ääni kuuluviin ja..
Somevaikuttaja, opettaja ja muusikko Otso Saano tuli kummiksi ensimmäistä kertaa viime syksynä. Kummius merkitsee hänelle mahdollisuutta olla läsnä lapsen arjessa – turvallisena ja tutuksi tulevana..
Jo yli 30 vuoden ajan kansainväliset rippikoulut ovat yhdistäneet nuoria eri puolilta maailmaa! Nämä leirit..
Kun Sebastian Nyström kertoi vaimolleen halustaan tehdä vapaaehtoistyötä, vaimo osasi esittää tärkeät kysymykset: Miksi, mitä ja minne. Niiden vastausten perusteella Saapas nousi esiin – ja..
Kun nuoret kokoontuvat viikonloppuiltoina Keravalla ja sen liepeillä, he eivät aina ole yksin. Joukossa kulkee..
Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vietetään jälleen Kummipäivää – tänä vuonna 1.6. on päivä, jolloin pysähdytään juhlistamaan kummisuhdetta ja sen merkitystä. Mutta entä jos Kummipäivä ei olisikaan..
Saariselällä, upeiden retkeilymaisemien keskellä, sijaitseva Lasten ja nuorten keskuksen omistama Tievatupa saa jatkoa tutun isännän..
Leikkaukset sosiaaliturvaan ja asumistukeen ovat ajaneet yhä useampia lapsiperheitä tilanteeseen, jossa arjesta on tullut jatkuvaa selviytymistä. Lasten ja nuorten keskuksen koordinoima Pikkuhelppi-palvelu kohtaa nämä perheet..
Seikkailukasvatus ja elämyspedagogiikka varhaiskasvatuksessa – mitä ne tarkoittavat käytännössä? Miten luonto, yhdessä tekeminen ja oivaltavat..
Kerromme kahden viikon välein ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.
Kerromme kahden viikon välein ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.
Jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen, käytämme evästeitä. Evästeet auttavat meitä tallentamaan ja käyttämään laitetietojasi. Niiden avulla voimme esimerkiksi seurata, miten käytät sivuamme.
Jos hyväksyt evästeet, voimme käyttää näitä tietoja paremmin. Jos et hyväksy tai perut suostumuksesi, jotkin sivun toiminnot eivät ehkä toimi kunnolla.