""

Pieni on Suurin 4/2026: Kasvatus ilman toivoa jättää ihmisen eksyksiin

Pieni lapsi tutkii kuivunutta vaahteranlehteä. Äidin käsi on lapsen vieressä.
Kun aikuinen pysähtyy syyspäivän harmaudessa lapsen kanssa tutkimaan vaahteranlehteä tai bongaamaan kevään ensimmäisiä kukkia, luontosuhteen ohella syntyy elämän syvä mielekkyys.

Kasvatus on epäonnistunut tehtävässään, jos se ei tuo lapselle toivoa. Varhaiskasvatuksen professori ja lastenpsykoterapeutti Mirjam Kallandin mukaan toivo ei ole pelkkää katteetonta optimismia, vaan päättäväisyyttä toimia itseään suurempien arvojen puolesta. Toivoa rakennetaan arjen pienissä hetkissä, esimerkiksi sitomalla lapset yhteiseen tekemiseen, pysähtymällä luonnon ihmeiden äärelle ja tarjoamalla jokaiselle lapselle unelmia.

Toivon pedagogiikka arjessa

Toivottomuus ja näköalattomuus liittyvät Kallandin mielestä siihen, ettei lapsille ole aikuisten avulla rakennettu merkityksellisyyttä eikä annettu tehtävää maailmassa. Ohitamme hyvinvointiyhteiskunnassa usein lapsen tarpeen tuoda arkeen oma panoksensa, olla hyödyllisiä ja saada kannustusta.

Toivo kytkeytyy toimintaan ja arvoihin

Kasvatus ilman toivoa jättää ihmisen eksyksiin. Kalland korostaa, että toivo ja optimismi ovat kaksi eri asiaa. Siinä missä optimismi voi parhaimmillaan vääristää todellisuutta ja pahimmillaan johtaa passiivisuuteen – kuten ajatukseen, ettei ilmastokriisiä tarvitse murehtia – toivo kytkeytyy aina toimintaan ja sisukkuuteen.

”Toivo perustuu ikuisiin arvoihin ja päämääriin. Vaikka maailmantilanne näyttäisi kuinka synkältä, demokratia ja ihmisoikeudet säilyvät osana aineetonta ideamaailmaa, jota mikään kriisi ei voi hävittää”, Kalland toteaa.

Tarinat kiinnittävät yhteiskuntaan

Toivon puute näkyy näköalattomuutena ja pahimmillaan syrjäytymisenä. Jos lapselle ei rakennetta merkityksellisyyttä eikä annettu tehtävää maailmassa, hän saattaa ”pistää ranttaliksi”.

Kalland nostaa esiin tutkimukset vankilassa istuvista nuorista miehistä, joiden kielelliset taidot ja kyky hahmottaa aikaa olivat hälyttävän heikkoja.

”Kun lapselle opetetaan sanavarastoa, ajan rakennetta, riimejä ja satuja, hänelle annettu välineistö kiinnittää hänet yhteiskuntaan. Lukeminen onkin tässä avainasemassa – se on kiihkeän digimaailman vastapainona hitauden ylistystä, jossa lapsi saa rauhoittua vapaasti virtaavaan aikaan.”

Lapsella on tarve olla hyödyksi

Yksi kasvatuksen suurimmista virheistä hyvinvointiyhteiskunnassa on lapsen panoksen sivuuttaminen. Lapsella on syvä tarve olla hyödyksi ja kokea toimijuutta. Kalland havainnollistaa tätä arjen kokemuksellaan lapsenlapsensa kanssa: kun kolmevuotias saa tehdä osansa pinaattilettutaikinasta, ylpeys ja merkityksellisyys ovat käsin kosketeltavia. Jo taaperoikäinen kokee tutkitusti suurempaa onnea saadessaan jakaa herkun toisen kanssa kuin syödessään sen yksin.

Pienet valonpilkahdukset ja turvallinen läsnäolo

Lapsen toivo ei myöskään rakennu sadan vuoden päässä siintävistä visioista, vaan lähitulevaisuuden pienistä valonpilkahduksista.

”Kun aikuinen pysähtyy maaliskuisessa harmaudessa lapsen kanssa tutkimaan oksaan jäätynyttä vesipisaraa tai bongaamaan kevään ensimmäisiä kukkia, luontosuhteen ohella syntyy elämän syvä mielekkyys”, Kalland sanoo.

”Samalla tavalla pelottavien asioiden, kuten sotien tai kriisien, äärellä aikuisen tehtävä on pysyä rauhallisena ja lapsen tasolla ilman, että lapseen kaadetaan aikuisen omaa kauhua.”

Avoin tulevaisuus ja jokaisen lapsen mahdollisuudet

Toivon pedagogiikka vaatii kasvattajilta myös kykyä riisua ennakkoluulojen silmälasit. Jokaiselle lapselle on avattava ovia tulevaisuuteen sen sijaan, että heidän polkunsa ennalta määriteltäisiin taustan tai kulttuurin perusteella. Lapsella on oikeus haaveilla samanaikaisesti kalastajan, lentäjän ja lääkärin ammatista. Myös monikielisyys on nähtävä voimavarana: kun lapsen oma äidinkieli nostetaan ryhmässä esiin esimerkiksi tekoälyn ja huoltajien avulla luettujen tarinoiden kautta, lapsi saa loistaa omana itsenään.

Tulevaisuutta luodaan tänään

Lopulta toivossa on kyse siitä, mitä teemme tänään. Tulevaisuus ei odota kulman takana mörköpukuisena, vaan sitä luodaan hetki hetkeltä pienillä teoilla – vaikkapa lajittelemalla jätteitä tai istuttamalla puita.

Artikkeli on tiivistelmä Pieni on Suurin -lehden numerossa 4/2026 julkaistusta artikkelista, jonka kirjoitti toimittaja Sinimaaria Kangas.

Pieni on Suurin -lehden kansikuvassa poika on puun alla nalle sylissään. On syksy, ja poika koskettaa oksasta roikkuvaa puunlehteä.

Katso myös