Aino Poutanen on Malmin seurakunnan pastori ja pilatesohjaaja. Aino tunnetaan seurakunnan alueella ammattitaitoisena liikunnanohjaajana, läsnäolevana ja lämpimänä ihmisenä, jonka työssä konkretisoituu kristillinen, kokonaisvaltainen ihmiskuva.
Kirkon liikunta- ja urheilu neuvottelukunta valitsi vuoden 2024 Liikunta-agentiksi Malmin seurakunnan pastorin Aino Poutasen. Palkinto myönnettiin Unelmien liikuntapäivän kynnyksellä ennakkoon 9. toukokuuta 2025. Monissa seurakunnissa vietetään valtakunnallista Unelmien liikuntapäivää 10.5. Se on kaikenlaisen liikkumisen PopUp -päivä ja on luonnollista yhdistää palkitsemistilaisuus tälle liikkumisen ilosanoman viikolle.
Malmin seurakunnassa kehitetään liikunnallista toimintaa näkyvästi ja luovasti. Poutanen on järjestänyt pappina muun muassa pilatesta, liikuttavia lepopäiviä, sählyturnauksia, lapsiperheiden ulkoilutapahtumia ja gospelbicia. Vapaa-aikanaan hän ohjaa ryhmäliikuntatunteja myös liikuntakeskuksessa ja toimii paikallisessa jalkapalloseurassa eri vastuutehtävissä.
Poutanen on toiminut Liikunta-agenttina jo pitkään ja tehtävä antaa paljon iloa ja jaksamista perustyöhön.
”Liikunta-agenttina toimiminen on myös tapa pitää itsensä liikkeessä. Olen valmentanut nuoresta lähtien liikkujia ja käytän kokemustani mielelläni myös seurakunnan hyväksi.”
Paikalliset seurakuntalaiset ovat innostuneet liikkumaan
Poutasta on kuvattu ystävälliseksi, helposti lähestyttäväksi papiksi ja hyväksi ohjaajaksi, jonka tunneilla on levollinen tunnelma. Pilatestunneilla saa hyvät ohjeet ja niin ensikertalaisenkin on hyvä tulla. Poutasella on hyvät ohjeet ja hän on läsnä ihmisille. Hänen tunneillaan seurakunnan tiloissa saa myös siunauksen tai rukouksen lopuksi.
Liikunta-agenttien tehtävät muotoutuvat paikallisiin tarpeisiin
Liikunta-agentit ovat seurakuntien liikuntayhteyshenkilöitä, jotka lisäävät liikettä niin seurakuntalaisten kuin työntekijöiden keskuudessa. Agenttien tehtävänkuvat muovautuvat paikallisten tarpeiden mukaan ja he järjestävät niin liikunnallista toimintaa eri-ikäisille kuin työyhteisöjen taukoliikuntaakin. Liikunta-agenttien verkostoa koordinoivat ja kehittävät Lasten ja nuorten keskus ja Kirkkohallitus Liikkuva seurakunta -toimintamallin puitteissa.
Vuoden Liikunta-agentin kunniakirjan Poutaselle myönsi Lasten ja nuorten keskuksen Satu Rathgeber.
”Liikunta-agenteilla on suuri merkitys paikallisesti liikkumisen ilosanoman levittäjinä, sillä he tuntevat omien paikkakuntiensa eri-ikäisten ihmisten tarpeet. On hienoa, että meillä on Liikunta-agentteja eri työaloilta ympäri Suomea, jotta liike lisääntyy seurakuntien toiminnassa kaikenikäisten parissa. Yhdessä elvytämme höntsäilykulttuuria uudelleen ja edistämme ihmisten hyvinvointia, toimintakykyä ja arjessa jaksamista koko maassa, unohtamatta yksinäisyyden selättämistä”, Rathgeber sanoo.
Palkinto jaettiin Unelmien liikuntapäivän kynnyksellä, joka on kaikenlaisen liikkumisen valtakunnallinen PopUp -päivä. Unelmien liikuntapäivää vietetään jo kertaa tänä vuonna. Päivän tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan yhdessä ja löytämään uusia tapoja liikkua. Unelmien liikuntapäivänä kuka tahansa voi osallistua ja järjestää liikunnallisia tapahtumia. Myös seurakunnat osallistuvat päivän toteutukseen ympäri Suomen.