Kuka olen ja mitä teen?
Aloitin keväällä 2026 Hyvän Arjen Rakentajat (HAR) -ohjelman vanhemmuuden tuen tiimissä. Toimin työparin kanssa jalkautuvana perhetyöntekijänä Helsingissä. Kohtaan lapsiperheiden vanhempia Malmin ja Tapulikaupungin alueiden puistoissa, tapahtumissa ja yhteisötiloissa. Edistämme toiminnallamme yhteisöllisyyttä sekä vanhempien vertaisuutta: järjestämme koululaisten vanhemmille Meidän luokka -tapaamisia, jotka sisältävät keskustelua ja retkeilyä. Lisäksi toteutamme alueilla Pikku helppi -toimintaa niin kodeissa kuin niiden lähiympäristössä.
Minulla on monipuolista kokemusta eri järjestöistä vertaistuen suunnittelun, yhteistyöverkostojen rakentamisen sekä etsivän työn parista. Nykyisessä työssäni minua kiinnostaa erityisesti mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisesti ja olla mukana luomassa laajempaa muutosta. Parasta ulkopuolisuutta ehkäisevässä työssäni on sen monipuolisuus – jokainen päivä on erilainen. Minulle tärkeitä arvoja tässä roolissa ovat avoimuus, arvokkuus ja kärsivällisyys. Olen myös innokas verkostoija, ja ihmisten kohtaamisissa minua inspiroi eniten meitä yhdistävien tekijöiden oivaltaminen. Opiskelen työn ohessa sosionomi-diakoniksi.
Ota minuun yhteyttä, kun…
kaipaat sparrausta, ideoiden pallottelua tai apua tapahtuman suunnitteluun.
Tätä et tiennyt minusta:
Kirjoittelen välillä runoja ndongaksi omaksi ilokseni. Olen myös päässyt esittämään niitä yleisön eteen.
