Virsi, jonka jokainen säkeistö alkaa sanalla ”leipää” on kirjoitettu käytettäväksi paastonajan virtenä. Leipä-teema on virressä hallitseva, mutta näkökulma vaihtuu säkeistöstä toiseen. Virren kirjoittanut suomenruotsalainen pappi Ola Cleve (1898-1977) toimi lähes koko pappisuransa ajan Helsingin ruotsalaisissa seurakunnissa.
Virsi ilmestyi ensi kerran 1979 säveltäjänsä Harald Andersénin 60-vuotispäiväksi julkaistussa juhlakirjassa Chorus et psalmus. Andersén (1919-2001) tuli tunnetuksi suomalaisen kuorotaiteen uudistajana. Varsinaisen päätyönsä hän teki kirkkomuusikkojen kouluttajana Sibelius-Akatemiassa.
Kuuntele Leipää, pelloilta maan -virsi:
Keskeiset sisällöt uskonnon opetussuunnitelmassa:
- Eettisyyteen kasvaminen
- Luterilaisen kirkon elämä
- Arvokas ja ainutlaatuinen elämä
Pohdittavaksi:
- Mikä on lempiruokasi?
- Mihin leipä tässä virressä viittaa?
- Oletko osallistunut johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen?
- Millä tavalla voi osallistua hyvän tekemiseen myös ilman rahaa?
Tekemistä:
- Tehdään yhdessä hyvää.
Ideoikaa joko isossa tai pienemmissä ryhmissä oma hyväntekeväisyyskampanja. Mille siinä kerätään rahaa tai tehdään muuten hyvää? Onko kyseessä tapahtuma vai esimerkiksi ”ovelta ovelle”-keräys? Ehkä arpajaiset tai myyjäiset? Voisitteko te jollain lailla auttaa toisia käymällä vaikka tutun vanhuksen puolesta kaupassa? Miten hyvän voisi laittaa kiertoon?
Muistattehan, että jos oikeasti toteutatte hyväntekeväisyyskeräyksen, siihen tarvitaan poliisilta keräyslupa. Monenlaista hyvää voi tehdä ilman rahaakin ja tämän tehtävän voi tehdä myös ideointitasolla. - Tutustukaa hyväntekeväisyysjärjestöjen tai -keräysten toimintaan:
Yhteisvastuukeräys, Kirkon Ulkomaanapu, Piplia-seura, Changemakers, Suomen Punainen Risti, Unicef, Plan
