Virsi on rakastetuimpia ja tunnetuimpia suomalaisia virsiä. Se on virsi, jonka varsin monet osaavat laulaa ulkomuistista – enkelitaivaan, hoosiannan ja suvivirren ohella. Virren tekstin on kirjoittanut Hilja Haahti (1874–1966). Haahti oli kirjailija ja suomentaja. Häntä nimitettiin ”Suomen kotien kirjailijaksi”, koska hänen laaja tuotantonsa tavoitti suuren lukijakunnan. Pieni runo, joka alun perin alkoi sanoilla: Tule luokseni, Herra Jeesus, ilmestyi ensimmäisen kerran runokokoelmassa Tuomenterttuja vuonna 1899.
Nykyisen, Armas Maasalon (1885-1960) säveltämän melodian, runo sai vuoden 1938 virsikirjaan. Maasalo oli Helsingin Johanneksen kirkon urkuri vuosina 1926–58 ja vaikutti merkittävästi kirkkomuusikoiden koulutukseen Helsingin kirkkomusiikkiopiston johtajana ja Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osaston johtajana.
Kuuntele Tule kanssani, Herra Jeesus -virsi:
Keskeiset sisällöt uskonnon opetussuunnitelmassa:
- Luottamus ja turvallisuus
- Luterilaisen kirkon elämä
Pohdittavaksi:
- Minkälaisia iltarutiineja sinun kotonasi on? Luetaanko iltasatu? Lauletaanko iltalaulu? Luetaanko iltarukous?
- Miksi illalla on hyvä rauhoittua ennen nukkumaanmenoa?
Tekemistä:
- Etsitään erilaisia iltarukouksia. Askarrellaan kauniit taulut tai kortit jostain rukouksesta.
- Haastatellaan vanhempia tai isovanhempia ja kysytään, oliko heillä lapsena iltarukous ja vieläkö he muistavat sen.