Sanoitus on saksalaisen papin Wilhelm Heyn kirjoittama, joka kertoo varsinaisesti enkeleiden sijaan taivaan Isästä (alkuperäinen nimi Aus dem Himmel ferne). Hey viihtyi lasten parissa ja julkaisi lapsia varten kaksi kuvitettua kokoelmaa. Jälkimmäiseen niistä vuonna 1837 sisältyi myös hengellinen lastenlaulu Luoja enkeleineen. Anna-Maija Raittilan sepittämä 4. säkeistö Jeesuksesta lisättiin virsikirjan lisävihkoon 1963.
Virrellä on suomalainen sävelmä. Sen tekijä L. J. G. (Gösta) Stråhle (1894- 1965) toimi urkurina Raahessa ja vuodesta 1922 Vaasassa. Laulunopettajana hän oli useissa kouluissa. Luoja enkeleineen on ainoa hänen sävelmänsä virsikirjassa.
Kuuntele Luoja, enkeleineen -virsi:
Päivänavaus:
Tietoa enkeleistä
”Olet ehkä nähnyt taulun, jossa kaksi lasta kulkee vaarallisen näköistä siltaa pitkin virran ylitse tai leikkii hyvin lähellä jyrkänteen reunaa. Molemmissa kuvissa on kolmaskin hahmo, suuri ja kaunis siivekäs olento, jota olemme tottuneet kutsumaan enkeliksi. Enkeli – mitä siitä sanasta tulee mieleen? Ehkä jotain sellaista, kuin suojelusenkeli, siivekäs olento, kirkas, näkymätön, viestin tuoja jne.
Enkelit tunnetaan kristinuskon lisäksi mm. juutalaisuudessa ja islamilaisuudessa. Jo muinaisessa antiikin kreikassa tunnettiin ajatus jumalten lähettämästä hengestä, joka suojelee ihmistä. Raamatussa, vanhassa testamentissa puhutaan valtakuntia suojelevista enkeliruhtinaista ja kirjoitetaan enkeleistä, jotka suojelevat ihmistä. Enkeli on siis aika vanha juttu.
Mutta mistä tunnistaa enkelin? No hyvistä teoista tietenkin.
Enkeleitä ajatellaan olevan hyvin monenlaisia. Raamattu ja Koraani puhuvat joistakin enkeleistä nimeltä. Tällaisia ovat Mikael, joka on saanut oman päivänsä meidänkin kalenteriimme ja Gabriel. Muita nimeltä tunnettuja ovat Rafael ja Uriel. Joidenkin enkelien tehtävänä on vain ylistää Jumalaa, mutta ihmisiä kaikkein lähimpänä ovat suojelusenkelit. Sellaiset, joka siinä aluksi mainitsemassani taulussakin kuvataan. Suojelusenkelin tehtävä on tietenkin suojella ja auttaa, tehdä ihmisille hyvää. Mietin, että voisinko minä tehdä enkelin tekoja, tai voisitko sinä. Jos meistä ihmisitä jokainen tekisi vaikkapa vain yhdenkin enkeliteon päivässä, niin niistä kertyisi aikamoinen auttamistekojen määrä. Kiva ja hyvä teko voi olla ihan pienikin, oven avaaminen toiselle, välitunnilla sivuun jääneen kaverin pyytäminen mukaan leikkiin, äidin tai isän auttaminen kotitöissä ihan muuten vain.”
Päivänavausteksti: Satu Reinikainen