Lasten ja nuorten keskuksen koordinoimalle walk in -terapialle on myönnetty 50 000 euron apuraha Jenny ja Antti Wihurin rahastolta. Säätiö myönsi vuoden 2023 apurahat 9.10.2023..
Tänään 11.10. vietetään YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää. Järjestömme on mukana Plan Internationalin #GirlsTakeover-tempauksessa, jossa tytöt..
Lapsen minäkuva, tunnetaidot ja itsesäätelytaidot rakentavat pohjaa kaveritaidoille, joilla on kauaskantoiset vaikutukset lapsen elämään. Minäkuva ja lapsen toimijuus rakentuvat vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Hyvät kaveritaidot ehkäisevät..
Vuoden 2023 Saapaspäivät järjestetään 22.–24.9. Piispalan nuorisokeskuksessa Kannonkoskella. Jo yli kymmenen vuoden ajan syyskuun viimeisenä..
Valtioneuvosto on asettanut uuden valtion nuorisoneuvoston, jonka nelivuotinen toimikausi alkoi 14.9.2023. Lasten ja nuorten keskuksen toiminnanjohtaja Mikko Mäkelä on valittu jäseneksi uuteen neuvostoon. Mäkelä otti..
Pienen lapsen mieli kaipaa selkeää ja turvallista arkea, jossa saa kasvaa rauhassa. Aivojen hyvinvointi puhuttaa..
Lasten ja nuorten keskuksen suosittuihin kansainvälisiin rippikouluihin osallistuu tänä vuonna nuoria 27 maasta ja viidestä maanosasta. Kymmenen päivän kestoiset rippikoulujen leirijaksot järjestetään viimeistä kertaa Pieksämäen..
Lasten ja nuorten keskuksella, Suomen Partiolaisilla ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liitolla on testattuja ja toimivia ratkaisuja..
Lasten ja nuorten keskus järjestää Polku23-telttaleirin Keuruulla 4.–9.7.2023. Valtakunnallinen telttaleiri tuo yhteen perheitä ja varhaisnuoria ympäri Suomea. Leiripaikkana toimii Ison Kirjan alue, jossa noin 400..
Miksi nuorten osallisuus ei nouse keskusteluissa ja nuorten osallistumismahdollisuuksien kehittäminen jää usein vain juhlapuheisiin? Näihin..
Kerromme kerran kuukaudessa ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.
Kerromme kahden viikon välein ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.
Jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen, käytämme evästeitä. Evästeet auttavat meitä tallentamaan ja käyttämään laitetietojasi. Niiden avulla voimme esimerkiksi seurata, miten käytät sivuamme.
Jos hyväksyt evästeet, voimme käyttää näitä tietoja paremmin. Jos et hyväksy tai perut suostumuksesi, jotkin sivun toiminnot eivät ehkä toimi kunnolla.