Lasten ja nuorten keskus järjestää ensi kesänä valtakunnallisen Polku23-telttaleirin. Toivotamme leirille lämpimästi tervetulleeksi perheet, varhaisnuoret sekä nuoret. Leiri järjestetään 4.–9.7.2023 Keuruulla Ison Kirjan alueella, joka..
Lapsille suunnattu virsikirja uudistuu. Uusi Lasten virsi -kirja julkaistaan Lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta. Kaikille..
– Sosiaalisen sirkuksen periaate, että kaikki saavat tulla sellaisena kuin ovat, sopii ajatuksellisesti myös seurakunnan toimintaan, sanoo Suomen Nuorisosirkusliiton toiminnanjohtaja Evianna Lehtipuu. Hän kannustaa ottamaan..
Pandemia-aika, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja vahvasti läsnä oleva ilmastokriisi luovat nuorten elämään monihäiriötilan, joka näkyy..
Surullisina kerromme, että pitkäaikainen työntekijämme Tarja Liljendahl kuoli torstaina 27.10. vakavan sairauden murtamana. Joulukuun alussa Tarjalle olisi tullut täyteen 20 vuotta järjestön palveluksessa. Sitä ennen..
Walk in -terapia on ilmaista sekä anonyymiä mielen hyvinvointia tukevaa matalan kynnyksen mielenterveysapua, joka on..
Noora-Sofia Pulkkinen on Lasten ja nuorten keskuksen väliaikaisena toiminnanjohtajana kansainvälisenä tyttöjen päivänä 11.10.2022. LNK:n tempaus on saanut inspiraationsa Plan Suomen #GirlsTakeOver-kampanjasta, jossa tytöt valtaavat poliittisten,..
Lasten ja nuorten keskuksen Miten menee -podcastissa nuoret puhuvat mielen hyvinvoinnista ja tunteista. Kuusiosaisen podcastin..
Lapsen huoli ja suru näyttäytyvät monin eri tavoin. Surua ja kriisiä ei tule väistellä. On lapsen ja koko perheen etu, että muutkin lapsen arjessa olevat..
Nurmijärven Rajamäellä kaakaopyhäkoulussa käy tiistaisin alakoululaisia. Koulun jälkeen alkavaa lasten virtaa voi seurata ikkunasta: koululaisia..
Kerromme kerran kuukaudessa ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.
Kerromme kahden viikon välein ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.
Jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen, käytämme evästeitä. Evästeet auttavat meitä tallentamaan ja käyttämään laitetietojasi. Niiden avulla voimme esimerkiksi seurata, miten käytät sivuamme.
Jos hyväksyt evästeet, voimme käyttää näitä tietoja paremmin. Jos et hyväksy tai perut suostumuksesi, jotkin sivun toiminnot eivät ehkä toimi kunnolla.