Ajankohtaista

Kuinka monet kurahousut?Ehkä teilläkin parhaillaan mietitään, miten päivähoidon aloittamiseen pitäisi valmistautua. Tule mukaan 13.3. pidettävään webinaariin liittyen päiväkodin aloittamisen iloihin ja murheisiin. Avoin webinaari järjestetään..

Lasten ja nuorten keskuksen koordinoima KouluSaapas tuo kouluihin lisää turvalliseksi tunnistettavia aikuisia sekä tarjoaa nuorille..

Suomessa on pitkään korostettu hyvinvointivaltion periaatteita. Tuoreet tilastot kuitenkin kertovat karua tarinaa lapsiperheiden turvaverkoista. Ilman turvaverkkoja lapsiperheet ovat oman jaksamisen varassa. Riittävä turvaverkko tarjoaa perheille..

Arttu Mäkinen aloitti Lasten ja nuorten keskuksessa projektikoordinaattorina tammikuussa ja vastaa Nuorten tulevaisuusseminaarin järjestämisestä. Arttu..

Ohjaajapäivät ovat hiippakunnissa järjestettäviä koulutuksellisia tapahtumia, joissa nuoret pääsevät kehittämään ohjaamistaitojaan, tutustumaan uusiin ideoihin sekä kohtaamaan nuoria muualta hiippakunnan alueelta. Mukaan voivat osallistua kaikki seurakuntien..

Vantaalla käynnistyy helmikuun alussa Pikkuhelpin vapaaehtoistoiminta, jossa seurakuntiin haetaan vapaaehtoisia lapsiperheiden tueksi järjestettävään Pikkuhelppi-toimintaan. Pikkuhelppi-toimintaa..

Nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVI, Suomen partiolaiset – Finlands Scouter ry, Changemaker, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi, Suomen Lähetysseura, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ja Suomen kristillinen ylioppilasliitto ovat..

Tule moikkaamaan meitä 2.–4.2. Helsingin messukeskuksessa järjestettäville MP24-messuille. Samalla näet Joensuun ja Kajaanin pajojen rakentamat upeat..

Hyvä jäsen tai yhteistyökumppani, Haluamme ilmoittaa teille tietoturvaongelmasta, joka koskee nuorikirkko.fi-verkkotunnusta. Järjestömme toimi nimellä Nuori kirkko ry 30.12.2016–15.7.2020 välisenä aikana ennen, kuin sen nimi muutettiin..

Ulkopuolisuuden ehkäisyn tavoitteena on, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi yksin. Yksi Lasten ja nuorten..

""
Kirjekuori.

Tilaa uutiskirjeemme!

Kerromme kerran kuukaudessa ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.

Uutiskirjearkisto

Kirjekuori.
Kirjekuori.

Tilaa uutiskirjeemme!

Kerromme kahden viikon välein ilmestyvässä uutiskirjeessämme ajankohtaisista uutisista, tapahtumista ja materiaaleista erityisesti seurakuntien varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kentällä.