""

Virsi 15; Tiellä ken vaeltaa

Virsivinkin kansi. Lintu istuu nuotin päällä.

Virttä lauletaan erityisesti ensimmäisenä adventtina sekä palmusunnuntaina. Virren melodian on säveltänyt Yossef Hadar. Juhani Forsberg on kirjoittanut sävelmään suomenkieliset sanat, jotka pohjautuvat Matteuksen evankeliumiin. Neljännessä säkeistössä lauletaan ”hoosianna”, joka tarkoittaa suomeksi ”auta, pelasta”.

Ensimmäisen kerran tätä laulua, josta myöhemmin tuli virsikirjan virsi, on laulettu Suomessa vuonna 1967, kun se julkaistiin Nuoren seurakunnan veisuja-vihkossa, josta myöhemmin kasvoi Nuoren seurakunnan veisukirja.

Kristityt viettävät adventtiaikaa ennen joulua. Adventista alkaa jouluun valmistautuminen. Joulunpyhiä edeltää yhteensä neljä adventtisunnuntaita. Uusi kirkkovuosi alkaa ensimmäisenä adventtisunnuntaina, noin kuukausi ennen uuden kalenterivuoden (1. tammikuuta) alkamista. Ensimmäisen adventtisunnuntain päivämäärä vaihtelee vuosittain.

Kuuntele Tiellä ken vaeltaa -virsi:

Tehtäväksi:

  • Jeesusta kutsutaan monilla eri nimillä. Millä eri nimillä tai sanoilla Jeesukseen viitaan tämän virren eri säkeistöissä? 

  • Kuinka monesta virsikirjan adventtivirrestä löytyy sana ”hoosianna”? Tiedätkö, mitä se tarkoittaa? (hepr. ”oi auta” tai ”pelasta”, käytettiin tervehdyksenä kuninkaille)

  • Musisoidaan kehosoittimin: puolinuottisyke jaloilla tömistäen 1. ja 3. iskuille, 2. iskulle yksi taputus ja 4. iskulle kaksi (1/8-osa) taputusta.
  • Liikutaan: seisotaan piirissä, kädet olkapäiden korkeudella, kämmen kämmentä vasten, kasvot piirin keskustaan päin. Tahdit 1-6 liikutaan myötäpäivään. Edetään puolinuottisykkeen mukaisesti vasen jalka sivulle, oikea viereen tai vaihtoehtoisesti vasen jalka sivulle ja oikea ristiin sen edestä, vasen jalka sivulle ja oikea ristiin sen takaa. Tahdit 7-14 liikutaan vastapäivään. Edetään puolinuottisykkeen mukaisesti oikea jalka sivulle jne.