""

Virsi 219; Kasteen kirkas vesi on

Virsivinkin kansi. Lintu istuu nuotin päällä.

Tämä kastevirsi on Anna-Maija Raittilan (1928-2012) käsialaa. Runoilijan tavoitteena oli tuoda kasteen merkitys esiin mahdollisimman yksinkertaisesti. Siinä puhutaan siitä, kuinka voimme joka aamu kasteen lahjan turvin aloittaa elämämme kuin puhtaalta pöydältä. Selkeä, helposti laulettava sävelmä, joka on monessa muussakin virressä, on peräisin Böömistä, Tsekinmaasta, 1500-luvulta.

Kuuntele Kasteen kirkas vesi on -virsi:

Jeesus itse otti myös kasteen ja kehotti opetuslapsiaan kastamaan seuraajiaan Isän, Pojan, ja Pyhän hengen nimeen. Kasteessa saadaan lahjaksi ja tueksi Pyhä Henki, ja tullaan jäseniksi kirkon suureen perheeseen. Kaste on vauvan ensimmäinen juhla, ja kasteen yhteydessä lapsen nimi ilmoitetaan usein ensimmäistä kertaa julkisesti. Jos lasta ei kasteta vauvana, voi kirkkoon liittyä myöhemminkin ja kastaa voidaan minkä ikäisenä tahansa.

Pohdittavaksi:

  • onko sinut kastettu?
  • missä ja milloin sinut on kastettu? 
  • keitä kastejuhlassa oli paikalla?
  • ketkä ovat kummejasi?
  • oletko ollut mukana jonkun toisen kastejuhlassa?
  • mistä olet saanut nimesi, onko suvussasi muita samannimisiä?
  • tarkoittaako nimesi jotakin?

Tehtäväksi: 

Tuodaan kouluun oma kastekuva/vauvakuva ja yritetään tunnistaa kuvista kuka kukin on.