Sanoitus on saksalaisen papin Wilhelm Heyn kirjoittama ja siinä lauletaan enkeleiden sijaan taivaan Isästä (alkuperäinen nimi Aus dem Himmel ferne). Hey julkaisi lapsia varten kaksi kuvitettua kokoelmaa. Jälkimmäiseen niistä vuonna 1837 sisältyi myös hengellinen lastenlaulu Luoja enkeleineen. Anna-Maija Raittilan kirjoittama 4. säkeistö Jeesuksesta lisättiin virsikirjan lisävihkoon 1963.
Virrellä on suomalainen sävelmä. Sen tekijä L. J. G. (Gösta) Stråhle (1894- 1965) toimi ensin urkurina Raahessa ja vuodesta 1922 Vaasassa. Laulunopettajana hän oli useissa kouluissa. Luoja enkeleineen on ainoa hänen sävelmänsä virsikirjassa.
Kuuntele Luoja, enkeleineen -virsi:
Tietoa enkeleistä
Enkelit tunnetaan kristinuskon lisäksi mm. juutalaisuudessa ja islamilaisuudessa.
Jo muinaisessa antiikin Kreikassa tunnettiin ajatus jumalten lähettämästä hengestä, joka suojelee ihmistä.
Raamatussa, vanhassa testamentissa puhutaan valtakuntia suojelevista enkeliruhtinaista ja kirjoitetaan enkeleistä, jotka suojelevat ihmistä.
Raamattu ja Koraani puhuvat joistakin enkeleistä nimeltä. Tällaisia ovat Mikael, joka on saanut oman päivänsä (Mikkelinpäivä) meidänkin kalenteriimme ja Gabriel. Muita nimeltä tunnettuja ovat Rafael ja Uriel.
