""

NettiSaapas 15 vuotta – Turvallinen kohtaamispaikka nuorille verkossa

blank

Kun NettiSaapas aloitti toimintansa vuonna 2011, Katja Oittinen oli mukana heti alusta asti. Eikä se ehkä ollut mikään yllätys, sillä Saapastoiminta oli hänelle jo entuudestaan tuttua – hän kävi Saapas-koulutuksen Kajaanissa jo vuonna 1990 ja oli sen jälkeen mukana myös tukiyhdistyksen toiminnassa.

”Saapas kun on aina mennyt sinne, missä nuoret ovat. 2010-luvulla se tarkoitti internetiä”, Katja sanoo. 

Siitä lähtien Katja on päivystänyt, kuunnellut ja kouluttanut uusia saapaslaisia. Verkkokohtaamiset ovat erilaista kuin kadulla tai festareilla – mutta yhtä merkityksellisiä.
”Ihan alkuvuosina tuli usein kysymys: ’Mikä tää NettiSaapas on?’ Vastattiin joka kerta. Vuoden-parin päästä saapaslaisia jo osattiin kaivata foorumeilla. Se kosketti ja ilahduttaa edelleen”, Katja muistelee.

Nuoret kaipaavat turvallisia aikuisia verkkoon ja sitähän se NettiSaapas juuri tarjoaa: luottamuksellista keskustelua ja aitoa kohtaamista. Katjan mukaan parhaat keskustelut syntyvät, kun ei oleteta, vaan kuunnellaan ja kysytään.
“Meillä täytyy olla aikaa nuorille ja joskus sitä aikaa voi antaa tuntematon, mutta turvallinen saapaslainen”, Katja toteaa.

NettiSaapas on yhteisö – ja saapaslaiset kuin perhe

NettiSaapas ei ole vain vapaaehtoistyötä, vaan myös lämminhenkinen yhteisö.”Meillä Kainuussa vetäjät Have ja Kassu ovat kannustavia ja mukaan ottavia. Ylipäätään koko toiminta on parasta ikinä”, Katja hehkuttaa täysin sydämin. 

“Saapaslaisia yhdistää halu olla tukena ja auttaa – samalla kun he saavat itsekin paljon yhdessä tekemisestä”, hän sanoo. 

Millainen on tulevaisuuden NettiSaapas?

”No tietty semmonen ketterä, kehittyvä ja luotettava – verkossa saapastelija!”
Katjan mielestä jokainen turvallinen ja auttava kohtaaminen netissä on nuorelle tärkeä, nyt ja tulevaisuudessa.

Ja uusille vapaaehtoisille Katjalla on vain yksi viesti:”Van tule, me ootetaan sua jo!”

Haluaisitko sinäkin olla mukana tukemassa nuoria? NettiSaapas etsii jatkuvasti uusia vapaaehtoisia – liity mukaan ja lue lisää täältä!

 

Ville Viljakainen.

Lisätietoja:

Ville Viljakainen

Suunnittelija, ulkopuolisuuden ehkäisy, Saapas-toiminta (vastaava työntekijä)
ville.viljakainen@lnk.fi
040 010 5071

Katso myös