Avoin, hyväksyvä ja välittävä seurakuntayhteisö voi tukea valtavasti mielen hyvinvointia. Yhteisöjen kompastuskiviä ovat kilpailu, tabut, peittely ja pinnan siloittelu.
Psykoterapeutti ja pappi Kirsi Hiilamo kertoo opiskelijasta, joka oli käynyt tutustumassa kristillisiin opiskelijajärjestöihin. Joissakin niistä häneltä tiedusteltiin ensitöikseen, onko hän ottanut Jeesuksen vastaan. Viimein hän löysi tiensä järjestöön, jossa häneltä kysyttiin, ottaako hän teetä vai kahvia. Opiskelija tunsi tulleensa kotiin.
”Vahvistavassa yhteisössä ihminen kohdataan hyväksyvästi ja hänestä välitetään. Sen voima perustuu suuresti avoimuuteen ja luottamukseen: sekä helpoista että vaikeista asioista puhutaan suoraan ja kunnioittavasti, jokainen saa olla oma itsensä ja jokaisen rajoja tuetaan ja kunnioitetaan”, Hiilamo listaa.
Vahvistavan yhteisön edellytykset voi hänen mukaansa – kliseisyyden uhallakin – kiteyttää sanaan rakkaus tai välittäminen.
”Yhteiskunnan jatkuva eriarvoistuminen näkyy jo lastenkin parissa. Esimerkiksi harrastukset jakavat ihmisiä, mutta seurakunnan toiminta kuuluu kaikille, siellä ei ole erilaisia klubeja. Tuntuu ettei juuri mikään muu instituutio tällä hetkellä välitä ihmisistä samalla tavalla kuin kirkkoyhteisöt.”
”Lastenohjaajat ovat monelle kirkon ovi. He kohtaavat perheitä ja osaavat nähdä, jos lapsella on paha olo. Ohjaahan merkitys voi olla lapsen elämässä todella suuri.”
Kaikkiin yhteisöihin pätevät Hiilamon mukaan samat lainalaisuudet kuin perheisiin ja sukuihin. Yhteisö on turvallinen, kun ihminen hyväksytään siinä omana itsenään ja hän saa palautetta olemisestaan. Tällöin esimerkiksi lapsi kehittyy, voimaantuu ja uskaltaa tuoda esiin myös omia näkemyksiään.
”Englantilainen lastenlääkäri ja psykoanalyytikko Donald W. Winnicott on todennut, että kaikki ihmiset yrittävät löytää elämässään uuden syntymisen mahdollisuuden, missä oman elämän suuntaa ei häirittäisi. Tämä voi toteutua myös hyvässä yhteisössä.”
Hyvä yhteisö vahvistaa Hiilamon mukaan suuresti tunnetta, että elämä on merkityksellistä ja ihminen itse on merkityksellinen.
Tärkeää on myös se, etteivät puheet ja teot ole yhteisössä keskenään ristiriidassa – ettei sanota yhtä ja tehdä toista. Se aiheuttaa niin lapsissa kuin aikuisissakin ahdistusta.
Arvokkaat säröt
Mielen hyvinvointia tukeva yhteisössä ei myöskään saisi olla tabuja eikä asioita tulisi sivuuttaa.
”Asiat pitäisi ottaa puheeksi eikä yhteisössä pitäisi peitellä ja piilotella mitään möykkyjä. Avoimessa ja luottavaisessa ilmapiirissä voi syntyä hyviä kiintymyssuhteita. Kilpailu taas synnyttää epäluottamusta. Jos joudutaan esimerkiksi kilpailemaan jonkun lastenohjaajan tai papin suosiosta, ryhmän tunnelma muuttuu hankalaksi”, Hiilamo sanoo.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei yhteisössä saisi olla yhtään ristiriitoja. Niitä päinvastoin tarvitaan sopivissa määrin.
”Arvokkaimmissa antiikkimaljakoissakin on hiushalkeama, pieni särö. Meissä kaikissa on väistämättä rikkonaisuutta, eikä sitä pitäisi yhteisöissäkään pyrkiä peittelemään ja piilottelemaan. Esimerkiksi joissakin perheissä piha on siisti ja autot kiiltävät, mutta seinien sisäinen todellisuus saattaa olla jotain ihan muuta.”
Monissa uskonnollisissa – esimerkiksi vanhoillislestadiolaisissa – yhteisöissä on Hiilamon mukaan painetta ponnisteluun pinnan siloittelun suhteen.
”Asuimme kerran rauhanyhdistyksen taloa vastapäätä, enkä ole kyllä missään nähnyt niin kauniisti puettuja lapsia. Sitä voi vain ihailla. Lestadiolaiset kokevat edelleenkin syrjintää, josta nousee paine näyttää, että asiat ovat kunnossa. Kuinka moni lestadiolainen äiti tohtii esimerkiksi neuvolassa sanoa, että hän on aivan väsynyt?”
Virtuaaliyhteys ei korvaa kehollista läsnäoloa
Yhteisöjen luonne on muuttunut huimasti korona-aikana toimintojen siirryttyä verkkoon. Eri ihmiset kokevat virtuaaliyhteyksien esiinmarssin eri tavoin.
”Korona-aika on samoin vaikuttanut samojen ihmisten elämään eri tavoin eri elämänpiireissä. Esimerkiksi läheiset ihmissuhteet voivat toimia, mutta työyhteisö on rapautunut – tai päinvastoin.”
Hiilamo huomauttaa, että useat asiat hoituvat kyllä hyvin myös virtuaalisesti eivätkä kaikki kaipaa ”live-kohtaamisia ” yhteisön kanssa. Osalle ihmisistä sopii hyvin se, että he saavat pysyä kodin rauhassa. Esimerkiksi moni add-lapsi menestyi etäkoulussa paremmin kuin lähikoulussa, koska ärsykkeitä oli kotona vähemmän kuin luokkaympäristössä.
Hiilamo kertoo hiljan julkaistusta kirjasta Läsnä etänä, jossa eräs rehtori pohti, miksi etäkoulussa kukoistaa niin paljon sellaisia oppilaita, joille läsnäkoulu on haastavaa. Millaista on muun muassa se kouluissa vallitseva valtadynamiikka, joka estää osaa lapsista ja nuorista menestymästä niissä? Vastaavaa dynamiikkaa voi Hiilamon mukaan esiintyä muissakin yhteisöissä kuten seurakunnissa.
”Toisaalta osalle lapsista koti ei tietenkään ole turvallinen paikka, vaan he kokevat siellä yksinäisyyttä tai jopa väkivallan uhkaa. Ja joillekin ihmisille on paljon vaikeampaa olla tapaamatta muita kuin toisille.”
Lapsille ja nuorille korona-aika on ollut erityisen raskasta, koska sosiaalisuuden ja yhteisössä toimimisen harjoittelu, samoin kuin identiteetin muotoutuminen, onnistuvat vain yhteydessä muihin ihmisiin. Ja siihen vaaditaan myös konkreettista yhteyttä.
”Monipaikkaiseen työhön liittyen on puhuttu paljon siitä, että fyysinen yhdessäolo tuo sellaista hyvää, jota emme osaa edes sanallisesti kuvailla. Aivotutkijat puhuvat muun muassa peilisoluista”, Hiilamo kertoo.
”Arvelen, että ihmisen kehollisuus vaatii olemista samassa tilassa toisten kanssa toimiakseen kunnolla. Ja koska me olemme yhtä kehomme kanssa, myös tunteet ja ajatukset syntyvät ja elävät ollessamme konkreettisesti yhteydessä toisiin ihmisiin. Meiltä jää siis puuttumaan jotain, ellemme voi nähdä toista ihmistä ”oikeasti” .”
Verkkoyhteys vaatii herkempää korvaa
Toisaalta toimivat verkkoyhteisöt voivat myös luoda uudenlaisia ja ketterämpiä yhteyksiä ihmisten välille.
”Monet nuoret ovat jatkuvasti verkossa yhteydessä siellä tapaamiinsa tuttuihin ja ystäviin ympäri maailman. He voivat olla sitä kautta paljonkin tekemisissä vaikka Australiassa asuvan läheisen kanssa”, Hiilamo sanoo.
”Verkon kautta on myös mahdollista löytää samanhenkisiä ihmisiä. Esimerkiksi homoseksuaaliset nuoret sanovat, että jos asuu pienellä paikkakunnalla ja on tyyliin ”the only gay in the village”, on todella vapauttavaa ja tärkeää olla verkossa tekemisissä muiden nuorten homoseksuaalien kanssa.”
Hiilamo kertoo nuoresta e-urheiluvalmentajasta, joka sanoi havainnoivansa todella tarkasti, millainen olo ihmisillä on. Virtuaalisessa yhteydessä tunteita täytyy kuulostella herkemmällä korvalla ja ehkä käsitellä perinpohjaisemmin kuin ”tavallisessa” yhteydessä, koska informaatiota jää puuttumaan niin paljon.
”Kehollista kokemusta yhdessäolosta ei toistaiseksi voi korvata virtuaalisesti. En tiedä miten käy tulevaisuudessa virtuaaliteknologian kehittyessä, mutta kaksiulotteinen kohtaaminen ei koskaan voi korvata kolmiulotteista tapaamista.”
Erilaiset keskusteluryhmät ja muut korona-aikaan vahvistuneet verkkoyhteisöt ovat Hiilamon mukaan kuitenkin tulleet jäädäkseen myös seurakuntien piiriin.
”Niissähän moni elää. Itsekin menin poissa tolaltani, kun Facebook-sivuni ja ryhmäni kaapattiin.”
Jotta seurakuntayhteisöt pystyvät tukemaan perheiden hyvinvointia muuttuvassa maailmassa, niiden on Hiilamon mielestä mentävä sinne, missä ihmiset ovat – eli myös verkkoon.
”Koko ajan keksitään uusia tapoja mennä ihmisten pariin; silmiini osui esimerkiksi miehille järjestettävä saunaterapia. Mutta olipa paikkana sitten kirkko, kauppakeskus, kapakka tai netti, perusasiat – kuten rakkaudellisuus – eivät katoa mihinkään.”
Teksti ja kuva Sinimaaria Kangas
Kirjoitus on julkaistu Pieni on Suurin -lehden numerossa 1/2022 (ilm. 6.1.).
Vinkki: Lapselle voi myös etsiä kavereita nettisovelluksen kautta:
https://www.kaverisovellus.fi/post/lapsellani-ei-ole-kavereita-voiko-kaverisovellus-auttaa
