Miten rakennetaan myötätuntoisia yhteisöjä sen lisäksi, että kasvatetaan myötätuntoisia lapsia? ”Varhaiskasvatuksen myötätuntokulttuurin luominen on tietoinen päätös toimia toisin”, sanoo yliopistotutkija Antti Rajala.
Myötätuntoa on tutkittu varhaiskasvatuksessa aiemmin pääasiassa yksilöiden kykynä tai taipumuksena osoittaa myötätuntoa. Muutamia vuosia sitten tehdyssä suomalaisessa tutkimuksessa myötätunnon näkökulma vaihtui yksilöstä myötätuntokulttuurin tutkimiseen eli varhaiskasvatusyhteisön yhteisölliseen kykyyn toimia myötätuntoisesti. Huomio kohdistettiin ensisijaisesti päiväkodin sosiaalisissa tilanteissa tapahtuviin lohdutustekoihin.
Rajala painottaa, että erityisesti nykyisessä maailmantilanteessa myötätuntokulttuurin kehittäminen on asia, mihin varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa tulisi panostaa.
”On tärkeää miettiä koulutuksen ja kasvatuksen mahdollisuuksia toimia paikkoina, joissa lapset ja aikuiset voivat kasvaa välittämään, auttamaan ja tukemaan toisiaan.”
Rajala toivoo, että julkisessa keskustelussa alettaisiin systemaattisemmin kiinnittää huomiota varhaiskasvatuksen myötätuntokulttuuriin. Aiheeseen heräämistä on jo nähtävissä.
Myötätuntoa vai empatiaa?
Myötätunto on käsite, joille eri tutkijat antavat hieman eri tarkoituksia.
”Empatia eroaa myötätunnosta siinä, että empatia sisältää toisen henkilön näkökulman ymmärtämisen, jopa emotionaalisen samaistumisen, mutta se ei välttämättä sisällä halua toisen auttamiseen”, Rajala määrittelee.
Empatiaa voi siis käyttää myös pahaan, esimerkiksi kiusaamiseen. Empatia muuttuu myötätunnoksi, kun siihen liittyy halu lievittää toisen kärsimystä.
”Myötätunnolla tarkoitamme toisen ihmisen mielipahan huomaamista ja empaattisen huolen kokemista toista kohtaan, mikä̈ voi johtaa myötätuntotekoihin. Myötätuntokulttuuri ei ole niinkään sitä, miten myötätuntoisia ihmiset ovat, vaan minkälaisia myötätuntotekoja paikassa tehdään.”
Kaikki auttavat toisiaan
Lapset tarvitsevat eniten myötätuntoa siirtymätilanteissa, joissa lapsilla on myös enemmän erilaisia tarpeita. Yleisimmät mielipahaa nostattavat tilanteet syntyvät ulkoilussa, ruokailussa sekä leikkien aikana. Tutkimusaineistossa siirtymät olivat myös yleisin tilanne, joissa lapsen mielipahaan ei reagoitu.
”Tutkimuksen perusteella ei pystytä sanomaan, miten muissa Suomen päiväkodeissa toimitaan. Tutkimuksesta nousi kuitenkin esiin, että myötätuntotekoihin vaikuttavat päiväkotiyhteisön tavat, tottumukset ja kulttuuriset normit kuten työnjako lasten ja aikuisten välillä.”
Jos joku lapsi kokee tarvetta myötätunnolle, muut lapset tavallisesti odottavat paikalla olevan aikuisen hoitavan tilanteen eivätkä koe tilanteen kuuluvan heidän vastuulleen. Rajalan mukaan lapset eivät välttämättä edes aina osaa auttaa toisiaan.
”Kulttuurisen näkökulman ajatus on, että toimintakulttuuria kehitetään pitkäjänteisesti ja sillä on käytännöllisen tarkoituksen lisäksi myös pedagoginen tarkoitus. Lapset oppivat, että on myös minun tehtäväni auttaa eikä odottaa, että joku muu hoitaisi tilanteen.”
Rajala kertoo tutkimushankkeessa mukana olleesta varhaiskasvatuksen opettajasta, joka oli soveltanut kaikki välittävät – periaatetta käytäntöön. Lasten kanssa oli sovittu, että kaikkia auttavat toisiaan. Jos joku itkee, hänelle annetaan yhdessä ryhmähali.
Tämä artikkeli on lyhennelmä Pieni on Suurin -lehdessä 4/24 julkaistusta Rajalan haastattelusta. Numero 4/24 ilmestyi 30.7. Lue lehdestä Rajalan haastattelu kokonaisuudessaan. Siinä hän kertoo mm., miten rakennetaan myötätuntokulttuuria, mitä esteitä sille on ja mitä ovat myötätuntoteot.
Teksti: Päivi Romppainen Kuva: Shuttersock
