Pienen lapsen mieli kaipaa selkeää ja turvallista arkea, jossa saa kasvaa rauhassa.
Aivojen hyvinvointi puhuttaa yhä enemmän. Millaista on hyvä arki vauvojen aivoterveyden kannalta?
“Hötkyilemätöntä, tavallista elämää, jossa lapsen tarpeet huomioidaan sopivasti ja niihin reagoidaan tarkoituksenmukaisesti”, sanoo varhaiskasvatuksen professori ja neuropsykologian erikoispsykologi Nina Sajaniemi.
“Vähemmän on tässäkin enemmän eikä kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Vauvat eivät mene rikki eikä koko elämää tarvitse keskittää vauvaan.”
Sajaniemi painottaa myös johdonmukaisuutta: vauvan tulee tietää, että hänen hätäänsä vastataan sopivalla aikajänteellä ja epämukava olo menee ohi. Kun tämä kaava toistuu, lapsen perusturvallisuus vahvistuu. Hän tottuu siihen, että tunteet tulevat ja menevät.
Uni on vauvoillakin yksi aivoterveyden peruspilareista.
“Lapsella tulee aina olla mahdollisuus riittävään määrään palauttavaa unta. Se auttaa esimerkiksi jäsentämään ja muistamaan asioita. Unessa käsitellään paljon tunnevaltaista informaatiota”, Sajaniemi sanoo.
“Mahdollisuus uneen tarkoittaa lapsen auttamista unirytmiin. Yksinkertaiset arkiset tavat, kuten yöpuvun pukeminen iltaisin ja oma paikka nukkumiselle triggeröivät usein unen.”
Toinen peruspilari on aivoterveelliset ruokailutottumukset ja kolmas koostuu yhdessäolosta, vuorovaikutuksesta ja kanssalaisuudesta. Että lapsi kokee kuuluvansa joukkoon.
Lisäksi aivot kaipaavat merkityksellisyyden kokemuksia. Pienen vauvan kohdalla merkityksellisyys alkaa rakentua siitä, että hän kokee olevansa huolenpidon ja hoivan arvoinen. Jos hän ei tunne olevansa tärkeä jollekin toiselle, hänen on vaikea pitää itseään tärkeänä.
Pikku hätä ei ole kuolemaksi
Vauvan elämän ensimmäiset viikot ovat tasaantumisen aikaa, jolloin suuri osa energiasta kuluu fysiologisen tasapainon luomiseen. Uni- sekä nälkä-kylläisyys -rytmi vakiintuvat. Parin kuukauden iässä vauvan sosiaalinen vireys nousee ja hän alkaa vuorovaikuttaa yhä vahvemmin.
“Silloin aikuisen tulisi sopivissa määrin jakaa vauvan kanssa tunnetiloja ja kokemuksia. Arkisissa tilanteissa, kuten vaippaa vaihtaessa ja syödessä, tulisi olla hyvä tunnelma ja riittävästi keskeytymätöntä vuorovaikutusta kasvokkain. ”
Sajaniemi pitää nykypäivän vitsauksena sitä, että kasvokkain vuorovaikutus saattaa olla katkonaista esimerkiksi aikuisen vilkuillessa vähän väliä kännykkää. Se katkaisee vuorovaikutuksen rytmin: että kun minä teen jotakin, toinen vastaa siihen.
Tukea äidille
Entä jos vanhemmat eivät jaksa tai kykene tarjoamaan lapselle turvaa?
“Se on varmasti riski aivoterveydelle. Parasta ennaltaehkäisyä olisi pitää huolta odottavista äideistä. Jos sikiö lilluu kortisolivedessä, lapsi on jo syntyessään virittynyt huomaamaan kaikkialla vaaroja ja uhkia. Niinpä hän saattaa olla säikky ja korkeasti reaktiivinen.”
Jos äidillä on ollut raskaudenaikaista stressiä eikä se laannu kuormittavan arjen vuoksi, stressi kasaantuu ja haittaa vuorovaikutusta. Mikäli vuorovaikutus on katkonaista ja lapsi näkee liian paljon eleettömyyttä ja ilmeettömyyttä, hän panikoi.
“Jos äiti on masentunut vastasyntyneisyyskaudella, olisi parasta tukea häntä pääsemään hoivaamisen alkuun. Kun vuorovaikutus alkaa rakentua, äitikin saa siitä boostia.”
Sajaniemen mielestä tulisi puhua nykyistä enemmän myös siitä, että väsymys ja ajoittainen alakuloisuus kuuluvat vauvaperheissä asiaan ja menevät ohi.
Liika aktivointi väsyttää aivoja
Stressi ei itsessään ole pahasta, mutta haitallinen stressi on: se, että kone käynnistyy eikä kukaan sammuta sitä. Silloin se kuluttaa itsensä loppuun.
“Vauvalle stressiä aiheuttaa aivojen kokonaiskuormitus ja tuen puute. Lapsen kasvuympäristön tulisi olla mahdollisimman aivoystävällistä eli aivoergonomista”, Sajaniemi sanoo.
Aivoergonomia koostuu kolmesta kokonaisuudesta. Affektiivinen ergonomia tarkoittaa sitä, että ympäristö on turvallinen ja lapsi voi olla varma, että hän saa tarvittaessa apua ja pääsee jakamaan iloa ja hyvää mieltä jonkun kanssa.
Informaatioergonomia merkitsee sitä, ettei ympäristössä ole liikaa virikkeitä ja ärsykkeitä. Liika kuormitus väsyttää aivoja, koska ne eivät ehdi jäsentämään ärsykkeitä. On vain hälyä ja aivomelua.
Ajatus, että lasta pitäisi olla koko ajan aktivoida, ei siis ole informaatioergonomista.
Kognitiivinen ergonomia tarkoittaa puolestaan sitä, että lapselle asetettujen kognitiivisten vaatimusten tulee sopia hänen kehitystasolleen. Pienen lapsen taito nivoa asioita yhteen – saada tolkkua asioista – on erilainen kuin aikuisen tapa, joten esimerkiksi liika selittely on heille kuormittavaa.
Minun näkökulmani ei olekaan ainoa
Noin yhdeksän kuukauden iässä tapahtuu kehityksellinen vallankumous. Siihen saakka vauva on kyennyt olemaan vuorovaikutuksessa yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Nyt hän alkaa vähitellen ymmärtää, että vuorovaikutuksen rinnalla on muutakin, josta voidaan kiinnostua yhdessä. Hän huomaa asioita ympäristössä ja haluaa aikuisenkin kiinnittävän niihin huomiota. Se on jaettua tarkkaavuutta.
“Yhtä tärkeää on se, että alle yksivuotias jakaa tarkkaavuutta aikuisen näyttämään asiaan, kun tämä sanoo vaikkapa, että ‘Hei katso, tuolla on orava, jolla on kauhean pörröinen häntä’”, Sajaniemi sanoo.
“Nämä ovat kehityksen kannalta äärimmäisen oleellisia vuorovaikutushetkiä, koska ne luovat pohjaa näkökulman ymmärtämiselle: että on muitakin kuin minun oma näkökulmani ja että näkökulmia voidaan jakaa.
Ihmislajille on tyypillistä jaettu vanhemmuus
Viime vuosina on havaittu, että vauva voi muodostaa kiintymyssuhteen teoriassa kaikkiin turvallisiin aikuisiin, joita hänellä on elämässään.
Yleensä toki esimerkiksi toinen vanhempi on enemmän kotona. Silloin vauvalla on enemmän vuorovaikutusta hänen kanssaan ja suhde häneen on ylitse muiden.
“Tämä ei tarkoita sitä, etteikö lapsella voisi olla kiintymyssuhde myös muiden “oikeiden pelisääntöjen” mukaan toimiviin ihmisiin. Ihmislajille on ollut alusta pitäen tyypillistä jaettu vanhemmuus. Ei vauvaa kehityksemme alkuvaiheessa hoitanut vain yksi ihminen.”
Lapsi ei opi säätämään tunteitaan yksin
Vauvan tunnesäätely on kokonaan aikuisen varassa. Vielä leikki-ikäistä vanhemmallakin lapsella itsenäinen tunnesäätely on hankalaa ja ihan se on pienillä olematonta. Tämä johtuu siitä, että se tapahtuu toiminnanohjauksen avulla.
“Toiminnanohjaus taas vaatii riittävää kypsyysastetta aivojen etuotsalohkolta eikä ole lapsilla lähelläkään sitä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun aivojen mantelitumake havaitsee esimerkiksi nälän tai pelottavalta näyttävän asian, elimistön stressijärjestelmä aktivoituu. Tällöin vauva alkaa parkua, jotta joku tulee poistamaan nälän tai vaaran. Tähän tarvitaan aikuinen.”
Varhainen vuorovaikutus merkitsee tunnesäätelyn kohdalla siis sitä, että aikuinen huomaa vauvan hädän, vastaa siihen turvaviesteillä ja palauttaa aivojen tasapainon. Kun vauvalla on hyvä olla, hänellä ei ole mitään säädettävää tunteiden osalta. Mutta paha olo tai pelko saa sympaattisen hermoston aktivoituvaan, jolloin elimistöön vapautuu adrenaliinia ja aivoihin vuorostaan kortisolia.
Lisää tietoa aivoterveydestä
Sajaniemi ei usko, että aivotutkimuksen saralla on tulossa järisyttäviä uusia oivalluksia siitä, miten ihmisen mieli toimii. Esimerkiksi aivojen kehitys tunnetaan jo varsin hyvin.
“Mutta vaikka aivojen peruslogiikka on yksinkertainen, ympäristöstä on tullut paljon monimutkaisempi. Niinpä palautumisen ja aktivoitumisen välinen suhde on vaikeampi saavuttaa nyky-yhteiskunnassa.”
Sajaniemi arvelee, että aivojen toiminnan sijaan ymmärrys aivoterveydestä saattaa mullistua ja mullistaa koko kulttuurin.
“Tällä hetkellä kulttuurissamme on valtavasti asioita, jotka vaarantavat aivoterveyttä. Toivottavasti lisääntyvä tieto johtaa muutoksiin, jotka tarjoavat lapsille enemmän kasvurauhaa.”
Kirjoitus on lyhennelmä Pieni on Suurin -lehdessä 4/23(ilm. 28.7.) julkaistusta artikkelista.
Teksti Sinimaaria Kangas. Kuva Shutterstock.
Vauvanpäivää vietetään jälleen syyskuun viimeisenä päivänä, joka on tänä vuonna 29.9.
