Seikkailukasvatus ja elämyspedagogiikka varhaiskasvatuksessa – mitä ne tarkoittavat käytännössä? Miten luonto, yhdessä tekeminen ja oivaltavat kokemukset voivat tukea lasten kasvua ja oppimista? Tässä artikkelissa varhaiskasvatuksen asiantuntija Juho Olenius-Jämsen avaa seikkailu- ja elämyspedagogiikan mahdollisuuksia kasvatustyössä – käytännön kokemusten ja oman tarinansa kautta.
”Miltä tuntuisi oppia maailmasta kiipeämällä, ryömimällä, eksymällä ja löytymällä – yhdessä muiden kanssa, tunteita ja oivalluksia unohtamatta?” kysyy varhaiskasvatuksen asiantuntija Juho Olenius-Jämsen. Seikkailu- ja elämyspedagogiikka tarjoaa kasvattajalle mahdollisuuden tukea lasten kokonaisvaltaista kehitystä tavalla, joka todella jättää jäljen.
Olenius-Jämsen on elänyt seikkailukasvatuksen maailmaa niin lapsena kuin ammattilaisena. Lapsuuden seikkailut saivat aikuisuudessa uuden merkityksen, kun hän löysi oman tapansa opettaa ja ohjata kokemusten, elämyksellisyyden ja aidon vuorovaikutuksen kautta.
Kokemuksista kasvuun
Seikkailukasvatus – tai elämyspedagogiikka – tarkoittaa tekemällä oppimista, jossa opitaan itsestä, muista ja ympäristöstä. Kyse ei ole vain fyysisistä suorituksista, vaan kokemuksista, jotka haastavat ajattelua ja tunnetasoa. Kun toiminta suunnitellaan sopivasti haastavaksi ja turvalliseksi, osallistujalle tarjoutuu mahdollisuus ylittää itsensä ja kasvaa.
Olenius-Jämsenin mukaan toiminnassa yhdistyvät pää, käsi ja sydän. Yksilö saa kokeilla, erehtyä ja onnistua – usein sellaisessa, missä yksin ei selviä. Yhteinen ponnistelu ryhmässä vahvistaa luottamusta, yhteisöllisyyttä ja tunnetta siitä, että minä pystyn.
Arjen pedagogiikkaa luonnon keskellä
Seikkailukasvatus ei ole vain isojen lasten juttu. Varhaiskasvatuksessa sen soveltaminen tarjoaa ainutlaatuisia oppimiskokemuksia. Lapsille maailma on täynnä ensikertoja ja seikkailun elementit – jännitys, yllätyksellisyys ja irrottautuminen arjesta – ovat läsnä pienimmissäkin hetkissä.
Toiminnan siirtäminen päiväkodin aitojen ulkopuolelle ei ole pelkästään virkistävää, vaan myös pedagogisesti merkityksellistä. Luonto toimii kuin toinen opettaja, tarjoten jatkuvasti uusia tilanteita, haasteita ja oivalluksia. Väärä varustus tai mutainen metsäpolku voi opettaa enemmän kuin valmis materiaalipaketti.
Ryhmä kasvattaa yksilöä
”Toisin kuin perinteisessä varhaiskasvatuksessa, seikkailukasvatuksessa ryhmän merkitys korostuu. Ryhmän etu asetetaan usein yksilön edelle, ja yhteinen kulttuuri rakennetaan tietoisesti”, Olenius-Jämsen korostaa. Ryhmäytymiseen panostetaan alusta asti, ja ohjaaja toimii ryhmän kehityksen aktiivisena tukijana.
Toimintaa ohjaa ajatus siitä, että lapsi ei ole vain osallistuja vaan aktiivinen toimija. Lapsille annetaan mahdollisuus vaikuttaa tavoitteisiin, suunnitteluun ja toteutukseen. Näin syntyy kokemus osallisuudesta ja omistajuudesta – ja samalla kasvatetaan taitoa vaikuttaa myös omaan elämään.
Reflektointi – tie merkityksiin
Seikkailun ja elämyksen rinnalle tarvitaan reflektio. Kokemusten purkaminen tekee hetkestä opettavaisen ja siirtovaikutteisen – opittu asia voi kantaa myös tulevaisuudessa. Lapsille reflektio tapahtuu usein toiminnan kautta, luovin keinoin tai yhteisissä keskusteluissa. Olenius-Jämsenin mukaan juuri oivalluttaminen ja oikeiden kysymysten kysyminen on kasvattajan antoisinta työtä.
Haasteita? Kyllä. Mutta myös hedelmiä.
Seikkailukasvatus vaatii kasvattajalta rohkeutta haastaa totuttuja käytäntöjä. Logistiikka, suunnittelu ja ryhmän tunteminen vaativat vaivannäköä, mutta hyödyt – lasten innostus, sitoutuminen ja kasvu – ovat mittaamattomia. Kyse ei ole vain toiminnasta, vaan ajattelutavasta, jossa oppiminen asetetaan keskiöön. Lopulta kyse on siitä, millaista tulevaisuutta haluamme rakentaa. Tarvitsemme lapsia, jotka osaavat toimia ryhmässä, kohdata epävarmuutta ja uskoa siihen, että heillä on merkitystä. Seikkailu- ja elämyspedagogiikka antaa siihen vahvat eväät.
Teksti Päivi Romppainen, kuva Tapani Romppainen.
Artikkeli on tiivistelmä Juho Olenius-Jämsenin haastattelusta, joka on julkaistu Pieni on Suurin – lehdessä 2/2025 (ilm. 8.4.).
