Kasvatustieteen tohtori Raili Keränen-Pantsu on tutkinut väitöskirjassaan kulttuurisia kertomuksia osana suomalaista katsomuskasvatusta. Hän on kehittänyt myös laajempaa teoreettista ymmärrystä narratiivisesta oppimisesta sekä kerronnallisuudesta.
Opettajia kouluttaessaan Raili Keränen-Pantsu oli yhtäkkiä tilanteessa, jossa opettajat alkoivat kesken kerrontaprosessin keskustella hyvin henkilökohtaisistakin aiheista, kuten oman lapsensa kuolemasta.
– Minua alkoi kiinnostaa prosessit, mitä tuossa tilanteessa tapahtui, ja miksi ihmiset ovat ikiaikaisten kertomusten äärellä valmiita jakamaan vieraille ihmisille vaikeinakin koettuja asioita.
Keränen-Pantsu halusi tutkia tilanteeseen liittyviä ilmiöitä tarkemmin. Viime vuonna hyväksytyssä väitöskirjassaan hän on käsitellyt kertomuksellisuutta ja kertomusten kautta oppimista. Hän selvitti myös, mitä ne kertovat ihmisen omasta katsomuksesta ja identiteetistä.
Usein ajatellaan, etteivät alle kouluikäiset lapset ole vielä tiedollisesti tarpeeksi kypsiä ymmärtääkseen moniulotteisia kertomuksia.
– Hyvin pienetkin lapset pohtivat eettisiä ja eksistentiaalisia kysymyksiä kuten elämän tarkoitusta tai omaa paikkaansa maailmassa.
Keränen-Pantsu on huolissaan, että kuva tavoittelemisen arvoisesta elämästä kapenee koko ajan.
– On erittäin tärkeää tarjota lapsille monia erilaisia tapoja elää hyvää elämää ja löytää oma tapansa olla osa yhteisöä. Tavoittelemisen arvoisen tulevaisuuden ei tulisi rakentua pelkästään rahan ja materiaalisen hyvinvoinnin ympärille.
Kulttuuristen kertomusten varanto
Kertomuksen äärellä olemiseen liittyy paljon muutakin kuin itse tarina.
– Yhteiset luku- ja kerrontahetket rakentavat yhteyttä ja vahvoja muistoja. Voidaan olla lähekkäin, pohtia ja ihmetellä yhdessä teemoja, joita tarina herättää.
Väitöskirjassaan Keränen-Pantsu käsittelee muun muassa kulttuuristen kertomusten varantoa, joiden pohjalta voi hahmottaa elämää ja tehdä valintoja.
– Ajattelen, että mitä laajempi se on, sitä parempi mahdollisuus lapsilla ja nuorilla on löytää itsensä ja paikkansa tässä maailmassa.
Keränen-Pantsun kotona lapsille luetaan tarinoita klassikoista nykykirjallisuuteen. Hän on erityisen viehättynyt perinteisistä kansansaduista, joissa esimerkiksi viekas kettu ja vähän hölmö karhu ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
– Suomalaisessa traditiossa on paljon eläinsatuja, joissa eläimet edustavat ihmisten arkkityyppejä. Niiden kautta voi käsitellä arvoja ja sosiaalista kanssakäymistä, millaisia suhteita toisiin ihmisiin rakennetaan.
Joulun aikana perheen lapsille on luettu eri uskontojen joulukertomuksia. Espanjassa pariin kertaan asuneella perheellä on ollut käytännönläheinenkin tarve käsitellä erilaisia joulutraditioita.
Hurjat tarinat
Ihminen on tarinoita kertova olento. Tarinalla on jotain meidän syviin rakenteisiin menevää, muuten tarinoiden kertominen ei olisi säilynyt tuhansia vuosia osana ihmislajin ominaispiirteitä.
– Itselleni tarinat ovat mahdollisuus nähdä maailmaa toisin silmin ja matkustaa paikkoihin, joihin en ehkä muuten pääsisi. Tarinat laajentavat maailmankuvaani ja ajatteluani. Ne avaavat uusia näkökulmia ja haastavat nykyisiä ajatusrakennelmiani.
Keränen-Pantsun oma lempisatu on ollut tarina Hannusta ja Kertusta, joka päättyy siihen, että noita palaa elävältä. Lapsena satu oli hänelle äärimmäisen pelottava, mutta se piti saada kuulla yhä uudelleen. Tarinan kiehtovuus kiteytyi piparkakkutaloon, jonka ulkoasusta Keränen-Pantsulla on edelleen vahva mielikuva.
– On hyvä muistaa, että Grimmin sadut on kirjoitettu 1800-luvulla aikuisille. Ne ovat olleet vahvasti kulttuuriin ja aikaan sidonnaisia tarinoita, joita on kerrottu aikuisten illanistujaisissa.
Lapselle Grimmin sadut tarjoavat suhteellisen turvallisen mahdollisuuden käsitellä pelottavia asioita. Lapsen mieli säätelee kerrottua tarinaa.
– On aivan eri asia katsoa elokuvaa, jossa ihminen palaa elävältä kuin kuulla kertomuksessa lause, että hän puski noidan uuniin.
Joskus satuja on hyvä hieman sensuroida lapsen herkkyys huomioiden. Sadun aspektit eivät saisi kuitenkaan hävitä, sillä tarinan juoni rakentuu jännitteisiin ja jännittäviin kohtiin, joita voi käsitellä turvallisen aikuisen seurassa.
– Saduista keskusteleminen antaa lapselle valmiuksia käsitellä maailmassa olevia pelottavia asioita. Lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan ja ymmärtämään, mistä hän voi löytää toivoa tai turvaa. Sotaisina aikoina nämä taidot ovat entistä tärkeämpiä.
Kerronnallisuus on enemmän kuin valmis kertomus
Kertomus on oiva väline ymmärtää, miten ihmisen rakentamat merkitykset maailmasta muodostuvat. Kerronnallisuus on puolestaan muutakin kuin formaalien, valmiiden kertomusten kertomista.
Kerronnallisuus on sen ymmärtämistä, että esimerkiksi satu Hannusta ja Kerttusta on osa laajempaa eurooppalaista kulttuuriperintöä. Arvot, joita tietyt kertomukset välittävät, liittyvät laajempiin merkityksiin.
Kerronnallisuus mielletään olevan yhä edelleen vahvasti satujen kerrontaa lapsille. Keränen-Pantsu ymmärtää termin paljon laajemmin.
– Kun joku kysyy, mitä teit eilen tai mitä tapahtui matkalla töihin, vastaamme kertomuksen muodossa. Merkitysten antaminen tapahtuu, kun kerronnallistamme sitä, mitä olemme kokeneet, nähneet, kuulleet tai oppineet.
Keränen-Pantsu käyttää kerronnallisuudesta myös termiä narratiivisuus.
– Erilaiset kertomukset säilyvät pitkään, koska ne koskettavat meitä tiedollista tasoa syvemmälle tasolle. Ajattelen, että emme vielä edes ymmärrä, miten vahva osa ihmisen ajattelua kerronnallisuus on.
Kulttuuriset kertomukset varhaiskasvatuksessa
Kulttuuriset kertomukset on Keränen-Pantsun antama kattotermi kulttuurissa läsnä oleville erilaisille malleille, miten ihmisen elämää ja paikkaa pyritään hahmottamaan.
– Kulttuurisissa kertomuksissa on jotain odotettavaa ja tyypillistä, mikä siirtyy sukupolvelta toiselle kuten esimerkiksi ideaali perhemalli.
Kulttuuristen kertomusten alaluokkana ovat uskontojen ja katsontojen kertomukset, joita tietty traditio on halunnut ylläpitää ja määrittää, millaisia esimerkiksi kristityt tai muslimit ovat.
– Ajattelen, että kasvatuksen tärkein tehtävä on aktiivisesti laajentaa lapsen ja nuoren kertomusvarantoa. Lapsi syntyy tietynlaisiin perinteisiin, arvoihin ja uskomuksiin, jotka hän ottaa vastaan annettuna ja itsestään selvänä. Kun lapsi siirtyy perheen ja suvun keskeltä kasvatuksen pariin, hän alkaa kohdata muitakin tapoja ajatella ja toimia.
Varhaiskasvatuksessa voidaan aktiivisesti kertoa erilaisista tavoista olla ja elää. Se tarkoittaa erilaisten elämäntarinoiden jakamista, miten toisissa maissa, kulttuureissa tai traditioissa eletään. Se tarkoittaa myös näiden kulttuurien kertomusten ja kuvaston jakamista.
Kulttuuristen kertomusten merkitys katsomuskasvatuksessa
Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen raportin mukaan katsomuskasvatus ei vielä toteudu kaikkialla vasun hengen mukaisesti.
– Uskonnoista ei uskalleta välttämättä puhua, ettei kenellekään tulisi sellaista käsitystä, että lapsia käännytetään johonkin katsomukseen. Tämä on johtanut ylivarovaisuuteen. On lapsen edun mukaista saada keskustella erilaisista katsomuksista, sillä silloin lapsi saa välineitä ymmärtää ympäröivää kulttuuria ja yhteiskuntaa.
Lapsi tarvitsee aikaa, tilaa ja paikan pohtia katsomuksellisia kysymyksiä omasta olemassa olemisesta, maailmasta, ihmisten välisistä suhteista, oikeasta ja väärästä, vaikeuksista ja surusta selviämisestä.
– Kaikki nämä teemat ovat väistämättä läsnä kaikkien ihmisten elämässä. Sen takia katsomuskasvatus on niin tärkeää. Varhaiskasvatus on turvallinen paikka käsitellä elämän perusasioita ammattitaitoisten aikuisten kanssa.
Kulttuurilliset kertomukset edistävät oppimista
Kulttuuriset kertomukset edistävät sisältöoppimista.
– Lapsi esimerkiksi oppii, miksi juhlimme pääsiäistä. Millainen traditio, kerronnallisuus ja tapakulttuuri siihen liittyvät. Hän voi myös oppia, miten ortodoksisuudessa kertomuksia välitetäänkin kuvien kautta, ja siksi ikonit ovat niin tärkeitä.
Sisältöoppiminen on myös katsomuksellista monilukutaitoa, kulttuurista ja uskonnollista osaamista ja lukutaitoa.
– Fingerpori sarjakuvat leikittelevät paljon uskonnollisella kuvastolla. Jotta sarjakuvan monimerkityksellisyyden voisi ymmärtää, on tiedettävä, mihin toiseen kertomukseen se liittyy. Ilman tätä tietoa, sarjakuva ei avaudu.
Kulttuuriset kertomukset kehittävät vuorovaikutustaitoja ja kriittistä ajattelua sekä edesauttavaat sosiaalisten ja tunnetaitojen oppimista
– Kyseiset taidot vahvistuvat toisen asemaan eläytymällä. Pohtimalla omia ratkaisuja vastaavissa tilanteissa joutuu jäsentämään omia ajatuksiaan ja oppii tunnistamaan tunteita, muiden sekä omiaan.
Kun kertomukseen liittyviä merkityksiä alkaa pohtia omasta näkökulmastaan, oma identiteetti ja katsomus alkavat muotoutua.
– Uskontoihin yhdistettyihin kertomuksiin liittyy myös eksistentiaalinen taso, jolloin pohditaan syvemmin ihmisen elämää. Kertomukset antavat virikkeitä muun muassa siitä, mikä on ihmisen paikka, mitä lähimmäisen rakkaus tarkoittaa ja miten minun pitäisi kohdella toisia kuten toivon itseäni kohdeltavan.
Kertomus- ja katsomusreflektiivisyys ammattitaitona
Varhaiskasvattajan olisi hyvä tiedostaa, millaisista kertomuksista hän itse rakentuu. Millaiset kulttuuriset kertomukset ovat määritelleet hänen omaa ymmärrystä itsestään sekä suhteesta erilaisiin uskontoihin ja katsomuksiin. Mitä tietoisempi on omasta suhteestaan erilaisiin katsomuksiin, sen tietoisemmin tekee valintoja.
– Lapset aistivat paljon sellaista, mitä ei sanota ääneen. Jos he esittävät uskontoihin tai katsomuksiin liittyvän kysymyksen, he katsovat ensimmäiseksi, miten aikuinen reagoi. Muuttuuko aikuinen vaivaantuneeksi, ohittaako kysymyksen tai poistuuko jopa paikalta? Kaikki nämä ovat vahvoja viestejä siitä, saako näistä teemoista puhua.
Kirjoitus on julkaistu kokonaisuudessaan Pieni on Suurin -lehdessä 2/2024 (ilm. 8.3.).
Teksti: Päivi Romppainen Kuva: Tapani Romppainen
Raili Keränen-Pantsu: Väitöskirja 2023, Stories that shape our world: Cultural narratives in Finnish worldview education.
Keränen-Pantsu toimii STEP-koulutuksessa täydennyskouluttajana.
