Voimauttava varhaiskasvatus on muutama vuosi sitten ilmestynyt, kolmen tutkijan (Kangas, Lastikka, Karlsson ) tekemä tutkimusperusteinen kokoelmateos, jonka tarkoitus on ollut avata viimeisen viidentoista vuoden ajalta varhaiskasvatuksessa tapahtuneita muutoksia. Teos avaa lukijalle muun muassa suomalaisen varhaiskasvatusjärjestelmän arvopohjaa sekä pedagogiikan käsitettä.
Tutkimusten ohjaamana tekijät pyrkivät analysoimaan myös varhaiskasvatuksen tulevaisuutta.
– Nostimme teoksessa esiin varhaiskasvatuksen tulevaisuuden näkökulmaa, miltä varhaiskasvatuksen tulevaisuus näyttää, mihin poliittinen ohjaus on mahdollisesti menossa, mihin suuntaan työntekijät ovat sitä viemässä ja miten yhteiskunta ja lapsuus muuttuvat. Analysoimme, millaisia näkökulmia ja ilmiöitä joudumme tulevaisuudessa mahdollisesti kohtaamaan, kertoo varhaiskasvatuksen dosentti Jonna Kangas.
Kestävää elämäntapaa – ja laatua
Kestävän elämäntavan edistäminen on noussut keskeiseksi teemaksi kaikilla elämänalueilla. Varhaiskasvatuksessa kestävyyden näkökulma ei tarkoita ainoastaan kestävyyskasvatusta, vaan ensisijaisesti tapaa, millä tavalla varhaiskasvatus on osa yhteiskuntaa.
– Luonnon ja ympäristön kestävyyden lisäksi keskusteluun nousee yhä vahvemmin myös sosiaalinen kestävyys. Yksilön oikeus olla osana yhteisöä vaatii varhaiskasvatusyhteisöltä uudenlaista ajattelua. Tarvitsemme hyväksyvää kulttuuria, että kaikki saavat osallistua ja olla mukana omanlaisena, Kangas korostaa.
Nykyajan ilmiöitä ovat myös varhaiskasvatuksen arjen laadun ja yhdenmukaisuuden näkökulma. Tähän tarpeeseen julkaistiin viime vuonna laadunarviointijärjestelmä, joka sai nimekseen Valssi.
– Varhaiskasvatussuunnitelmien tulkinta on vaihdellut kunnittain. Nyt on saatu laadullinen mittaristo, jonka avulla voidaan luotettavasti arvioida varhaiskasvatuksen saavutettavuutta sekä varhaiskasvatuspalveluiden ja arjen toiminnan laatua.
Inklusiivinen leikki
Leikillisyys, taito ajatella toisin ja olla luova, liittyvät vahvasti tulevaisuusnäkökulmaan. Lapsilla tätä taitoa on luonnostaan. Aikuiselle se voi olla vaikeaa, jos hänellä ei ole ollut tapana osallistua leikkiin tai jos hän on tottunut olemaan passiivisena leikin keskellä. Varhaiskasvattajan tulisi olla mukana lasten leikeissä, harjoitella leikkiin heittäytymistä roolihahmossa ilman pyrkimystä kontrolliin.
– Inklusiivisen leikin tutkimuksessa opittiin, että leikkiessä oli taito olla ennakoimatta liikaa. Leikki on vastavuoroista. Se vaatii paljon neuvottelua, mitä tapahtuu ja mitä tehdään seuraavaksi. Lapset leikkivät mielikuvitusroolimaailmassa ja samalla käyvät keskustelua leikin kulusta. Lapsilla ei ole ongelma liikkua näiden kahden tason välillä.
Koronan jälkeen on korostettu resilienssiä, jota myös varhaiskasvatuksessa on ryhdytty painottamaan opittavana ja harjoiteltava taitona.
– Resilientti ihminen ei stressaannu niin helposti, jos jotain yllättävää tapahtuu. Leikkiminen vahvistaa resilienssiä ja stressinsietokapasiteettia, mikä saattaisi parantaa jopa aikuistenkin työhyvinvointia, Kangas pohtii.
Kun aikuinen menee ensimmäisiä kertoja mukaan leikkiin, lapset saattavat olla hämmentyneitä, jopa epäluuloisia, miksi aikuinen pyrkii mukaan. Ovatko he tehneet jotain väärin?
Leikkiin pyrkiminen vaatii luottamuksen rakentamista; poistuminen kesken leikin rikkoo lasten luottamuksen.
– Ei ole mahdollista, että leikissä mukana ollut aikuinen lähtee yhtäkkiä pois. Leikkivää aikuista koskevat samat säännöt kuin lapsiakin. Kun leikki loppuu, se myös korjataan yhdessä pois.
Kokonaisvaltainen pedagogiikka
Varhaiskasvatuksen tavoite on tukea lasten oppimista, kehitystä ja vuorovaikutustaitoja nykyhetkessä, mutta myös suunnata tulevaisuuteen ja ennakoida, millaisia taitoja lapset tulevat tulevaisuudessa tarvitsemaan.
– Vasu velvoittaa kokonaisvaltaiseen pedagogiikkaan. Tähän liittyy meidän laajemman tutkijatiimimme analyysit, mitä pedagogiikka käsitteellä Suomessa varhaiskasvatuksen kontekstissa tarkoitetaan. Osa puhuu pedagogiasta opettamisena, mutta tutkimuksissa pedagogisen vuorovaikutuksen merkitys nousi vahvasti esiin.
Esiin nousi myös reflektiivisen tukemisen pedagogiikka. Aikuinen on läsnä ja lapsen tavoitettavissa. Aikuinen näkee, kuulee ja havainnoi lapsia sekä reagoi lasten tarpeisiin, mutta ei tee asioita lapsen puolesta.
– Pedagogiikka on jatkuvaa ammatillista kehittymistä. Se ei ole vain jotain, mitä suunnataan lapsiin. Pedagogiikka vaatii varhaiskasvatustiimiltä jatkuvaa yhteispohdintaa, halua kehittyä ja kehittää toimintaa.
Arvojen noudattaminen on tietoinen valinta
Varhaiskasvatuksen arvot mainitaan opetussuunnitelmissa ja varhaiskasvatuslaissa, mutta Kankaan mukaan ne eivät välttämättä toteudu arjessa, jos niitä ei tietoisesti käsitellä. Varhaiskasvatuksen arvojen noudattaminen omassa työssä on tietoinen valinta, mikä jokaisen työntekijän on tehtävä. Yksi varhaiskasvatuksen ehdottomista arvoista on moninaisuuden hyväksyminen.
– Perheen monimuotoisuus on kyseenalaistamaton arvo. On arvokasta, että perheet ovat erilaisia ja saavat olla erilaisia. Jos emme työntekijöinä tätä hyväksy, meillä on arvoristiriita, joka kuormittaa ja uuvuttaa sekä vaarantaa työskentelyämme varhaiskasvatuksessa.
Miten nostaa kissa pöydälle?
Kangas kertoo hiljattain valmistuneesta pro gradu -tutkielmasta, jossa käsiteltiin varhaiskasvatuksen henkilöstön epäasiallista käyttäytymistä sekä siihen puuttumista. Tutkielmassa ei käsitelty todellisia tapauksia, vaan selvitettiin työntekijän arvoja, miten hän reagoisi kussakin tilanteessa. Työntekijät saivat osallistua tutkimukseen anonyymisti.
– Jos joku aikuinen puhuisi lapselle tosi rumasti, harva työntekijä pysähtyisi ja puuttuisi tilanteeseen. Yllättävän moni vastaaja kertoi olevansa valmis kääntämään tilanteessa selkänsä. Ei ole aikaa puuttua eikä ole osaamista antaa palautetta.
Kangas pohtii, johtuuko puuttumattomuus kiireestä vai siitä, että johtajat ovat niin ylikuormittuneita hallinnollisista tehtävistä, ettei heillä ole aikaa pedagogiikan johtamiseen.
Vaikka moni olisikin jättänyt reagoimatta itse tilanteeseen, hieman useampi olisi kuitenkin ollut valmis ottamaan asian työkaverin kanssa puheeksi vielä saman päivän aikana esimerkiksi kahvitauolla.
– Tällaisista asioista meillä ei ole oikeastaan edes puhuttu. On ajateltu, että tietysti kaikki työntekijät työskentelevät lasten ja perheiden parhaaksi. Eettisesti työskenteleminen, tilanteisiin puuttuminen ja rakentavan palautteen antaminen ovat työyhteisöjen tulevaisuuden haaste. Miten kissa nostetaan pöydälle niin, että kaikkien hyvinvointia saataisiin parannettua.
Kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia
Tulevaisuudessa tunnetaidot ovat yhä vahvemmin osana varhaiskasvatuksen opetusta ja opetussuunnitelmaa. Lapsia ohjataan tunnistamaan omia tunteitaan ja niiden aiheuttamia kehollisia reaktioita.
– On olemassa kansainvälistä tutkimusnäyttöä siitä, että omia tunnereaktioitaan tunnistava ihminen pystyy paremmin kontrolloimaan tunteitaan, stressaantuu vähemmän ja kokee voivansa arjessa hyvin.
On tärkeää osata huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, mutta Kankaan mukaan olemme vastuussa myös toisten ihmisten hyvinvoinnista. Kangas mainitsee esimerkkinä varhaiskasvatuksen liikuntasuositukset. Lasten tulisi saada liikkua päivittäin niin, että heille tulisi liikkuessa lämmin. ´
– Meillä saattaa olla paljon liikuntaa rajoittavia piilosääntöjä, kuten sisällä ei saa juosta. Onko se sääntö, jota todella tarvitaan? Vai onko sääntö olemassa vain siksi, että haluamme kontrolloida kaaosta?
Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyy myös ravinto- ja ruokailukasvatus.
Teknologia ja digitalisaatio
Lapsilla on jo varhain käytössään digitaalisia laitteitta, ja he ovatkin digitaidoissaan varsin taitavia. Teknologia ja digitalisaatio yhtenä tulevaisuuden näkökulmana painottaa myös median monilukutaitoa ja tulevaisuuden lukutaitoa.
– Varhaiskasvatuksessa tulee pyrkiä siihen, että lapset paitsi osaisivat käyttää teknologiaa, he myös ymmärtäisivät, mikä teknologian merkitys yhteiskunnassamme on ja missä kaikkialla sitä on.
Kangas muistuttaa, että teknologia ei ole pelkästään tekniikkaa. Lasten vaatteissa on yhä enemmän kuituja, jotka eivät kastu. Lasta ohjataan ymmärtämään, että tämä on innovaatio. Joku on sen keksinyt ja yhdistänyt haalareihin.
Lapset ovat yhteiskunnassa jatkuvasti median ympäröimänä. Myös lastenkirjat ovat osa mediaa.
– Lapsia opetetaan ymmärtämään, että kirjat ovat jonkun tekemiä. Kirjoissa on jokin sanoma, jonka kirjailija on sinne laittanut, ja siihen voi suhtautua kriittisesti. Lasten kanssa on hyvä keskustella, miksi kirjailija on mahdollisesti halunnut, että tässä kirjassa tapahtuu näin.
– Kun lapset menevät kouluun, heillä pitäisi jo olla kyky tarkastella mediaa kriittisesti ja rohkeutta sanoa, jos joku asia ei heidän mielestään ole totta.
Muuttuva lapsuus, muuttuva lapsi
Sanotaan, että vaikka yhteiskunta muuttuu, lapsi ei muutu. Kangas on eri mieltä.
– Jos ajatellaan tyttöjen ja poikien sukupuolirooleja, niin ovathan ne muuttuneet hurjasti. Vaikka olenkin itse lukenut Anni Polvan kirjoittamia Tiina-kirjoja, en lukisi niitä tyttärilleni. Vaikka Tiina on ollut tyttöjen idoli, sanavalmis ja rohkea lapsi, kotikuvauksissa roolijako on hyvin perinteinen. Tällaista asetelmaa ei ehkä löydy enää lasten nykykirjallisuudesta. Tatu ja Patu tekevät omat välipalansa, ja tyttö voi tehdä tuhmuuksia. Lastenkirjat heijastelevat yhteiskunnan ajatusta siitä, millaista on olla lapsi.
Kangas nostaa esiin tutkimusaineiston, jossa analysoitiin kuusivuotiaiden lasten toimintaa. Yksi testi mittasi lasten matemaattisia valmiuksia. Testin avulla pyrittiin selvittämään matemaattinen lähtötaso ensimmäiselle luokalle siirryttäessä.
– Kuusivuotiaat lapset osaavat nykyään enemmän matematiikkaa kuin lapset 70–80-luvulla. Mistä se johtuu, on meiltä vielä selvittämättä. Jotain muutosta on kuitenkin tapahtunut, jos lapset ovat nykyään kouluun tullessaan näin paljon taitavimpia.
On myös sanottu, että edellinen sukupolvi on aina huolissaan seuraavasta sukupolvesta.
– Lapsuus muuttuu. Aina tulee jokin uusi asia lasten ja nuorten kulttuuriin, mikä huolestuttaa edellistä sukupolvea. Kun olen tämän tutkijana tajunnut, niin en ehkä osaa äitinäkään olla enää niin huolissani.
Kangas muistuttaa, että Suomalainen yhteiskunta on edelleen yksi lapsiystävällisimmistä yhteiskunnista maailmassa. Suomessa on hyvä ja turvallista olla lapsi.
– Tällä tiellä olisi hyvä jatkaa. Jotta hyvä järjestelmämme ei romuttuisi, lapsivaikutusten arviointi poliittisessa päätöksenteossa on erityisen tärkeää.
Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Pieni on Suurin -lehden numerossa 1/2024 (ilm. 5.1.).
Teksti Päivi Romppainen Artikkelikuva Miia Raninen Henkilökuva Tapani Romppainen
Artikkelissa mainittu teos: Voimauttava varhaiskasvatus: Leikkivä, osallinen ja hyvinvoiva lapsi, Otava 2021. Tekijät: Jonna Kangas, Anna-Leena Lastikka, Liisa Karlsson.
