– Meneillään oleva työn murros muuttaa työn sisältöä, organisointia sekä toimintatapoja lähes kaikissa ammattikunnissa. Olemme menossa kohti monipuolisempaa työn maailmaa, sanoo Kirkkohallituksen tutkimus ja koulutus -yksikön asiantuntija Marja Pesonen.
– Murros vaikuttaa myös lastenohjaajien työnkuvaan. Työ laajenee ja muuttuu vastaamaan ajan tarpeisiin.
Työ voi tulevaisuudessa laajeta moneen suuntaan
Lastenohjaajat on ollut eri vuosikymmenien aikana yksi kirkon ketterimpiä ja joustavimpia ammattikuntia vastaamaan lasten ja perheiden syntyneisiin tarpeisiin.
– Uusissa tilanteissa ja työtehtävien lisääntyessä työnkuva aina ensin laajenee. Poistuvien tehtävien loputtua työnkuva kuitenkin supistuu ja lopulta muuttuu. Olemme tällä hetkellä laajenevan ja osin supistuvan työkuvan vaiheessa. Päiväkerho ja eri-ikäisten lasten kerhotoiminta vähenevät, koska yhä suurempi osa lapsista on yhteiskunnan varhaiskasvatuksessa. Pienten lasten kerhojen määrä on sen sijaan lisääntynyt.
Ennaltaehkäisevän perhetoiminnan vetovoima kasvaa edelleen. Perhekeskuksien ollessa osa hyvinvointialueiden toimintaa, perhekeskusyhteistyö seurakuntien ja hyvinvointialueiden välillä tulee todennäköisesti laajenemaan.
Pesosen mukaan lastenohjaajan työ voi tulevaisuudessa laajeta moneen suuntaan – sinne, mihin työn murros seurakunnan kehitystä vie.
– Verkkomuotoisen varhaiskasvatuksen tarve tunnistettiin jo kymmenen vuotta sitten, kun lastenohjaajille tehtiin osaamiskartoituksia. Kärkeen nousivat digitaalinen verkkomuotoinen varhaiskasvatus sekä verkkopedagogiikka. Digitaalinen yhteistyö vanhempien ja huoltajien kanssa tulee entisestään lisääntymään.
Yksi osa lastenohjaajan muuttuvaa työnkuvaa on, että entistä suurempi osa työajasta tapahtuu toisen organisaation tiloissa tai yhteistyössä tämän kanssa.
– Lastenohjaajat ovat yksi parhaiten koulutettu ammattikunta ymmärtämään, millaista on sitouttamaton katsomuskasvatus, ja miten sitä totutetaan yhteistyössä päiväkotien kanssa.
Perhetoiminnan mahdollisuudet
Kun lasten ikäluokat pienenevät, lastenohjaajienkin määrä on suhteessa vähentynyt, mutta muutos ei ole ollut dramaattinen.
– Vaikka päiväkerhojen määrä vähenee, lapset ja perheet eivät katoa mihinkään. Kirkko loi aikanaan päiväkerhot perheiden tueksi. Nyt tilanne on toinen. Missään ei lue, että päiväkerho olisi se ainoa ja oikea perheiden tuen muoto.
Perheiden kanssa tehtävä työ on osa varhaiskasvatusta, ja perheiden tarpeet ovat yhä monipuolisempia.
– Lastenohjaajat ovat kirkon parhaiten perhetoimintaan sekä ennaltaehkäisevään kokoavaan perhetoimintaan koulutettu henkilöstöryhmä. Tätä osaamista pitäisi hyödyntää ja samalla kehittää seurakunnan perhetoiminnan uusia muotoja, joita monimuotoistuvat perheet tarvitsevat.
Avoin perhekerhotoiminta vaatii varhaiskasvatuksen pedagogiikan sekä perheiden ja lasten kanssa tehtävän toiminnan osaamista.
Seurakunnissa olisi myös loistava mahdollisuus muodostaa työpareja lastenohjaajien ja varhaiskasvatuksen ohjaajien, nuorisotyönohjaajien ja diakonian viranhaltijoiden kesken. Nämä voisivat olla yhteistyössä kunnan, hyvinvointialueiden ja perhekeskusten kanssa tunnistamassa tilanteita ja miettimässä, mitä perheiden tueksi voitaisiin tehdä. Ammattikorkeakoulutetulla sosiaali- terveys- ja kasvatusalan henkilöstöllä on mahdollisuus toteuttaa varsinaista perhetyötä.
Ammattinimikkeet puhuttavat
Työn murros ja kehitys on muokannut ammattinimikkeitä ajan saatossa kirkossakin. Myös lastenohjaajan ammattinimikkeestä on virinnyt keskustelua, ja osa lastenohjaajista on toivonut nimikkeen muuttamista. Aiheesta on keskusteltu, mutta muuttamiseen ei kuitenkaan ole koettu olevan tarvetta.
Yksittäisissä seurakunnissa lastenohjaaja-nimikkeen sijaan käytetään perhetyöntekijän ja perhetoiminnanohjaajan nimikkeitä.
– Ihmettelen tätä. Miksi lastenohjaajan ammattinimike olisi vanhanaikainen tai kapea, kun valtakunnallisesti varhaiskasvatuksen kentällä se on arvostettu ammattinimike. Kirkon lastenohjaajat ovat seurakunnassa ainoa työntekijäryhmä, joka kohtaa lapsia päivittäin ja toimii heidän etunsa mukaisesti.
– Nimikkeet ovat myös luotettavia brändejä, jotka kulkevat ajasta toiseen. Niitä voidaan toki tarvittaessa muuttaa, mutta se on tehtävä huolellisesti ja kirkon isossa kuvassa harkiten, Pesonen korostaa.
Kantaako kutsumus?
Kirkon rekrytoinnin pito- ja vetovoimassa on Pesosen mukaan tapahtunut hiljalleen muutos, jonka seuraukset on havaittu tämän vuoden (2022) aikana. Aiemmin kirkko on ollut työpaikka, missä on viihdytty ja mihin on jääty pidemmäksi aikaa, jopa kymmeniksi vuosiksi.
– Kirkon tehtäviin ei hakeuduta samalla tavalla kuin ennen, ja pitovoimakin on osin heltymässä. Jokin meidän vetovoimassamme on kääntynyt meitä vastaan. On hyvä kysyä, onko myös kutsumuksen luonne murroksessa? Ei välttämättä kutsumus, vaan kutsumuksen luonne, Pesonen pohtii.
Kohti tulevaisuutta
Pesosen mukaan olemme tilanteessa, jossa meidän on valittava, uskommeko kirkon perustehtävään ja kirkkomme kasvuun. Uskommeko, että kirkon perustehtävän toteutuminen ei ole meistä ihmisistä kiinni, mutta meillä on siinä oma osamme. Olemmeko toiveikkaita vai emme, vaikuttaa kaikkeen siihen, minkä valossa asioita katsotaan.
– Jos jäämme surkuttelemaan, kuinka iso määrä lapsia jää kastamatta, putoamme negatiivisuuden pyörteeseen. Unohdamme mahdollisuuden kehittää uusia työn muotoja ja rakenteita kohdata perheitä, joiden lapsia ei ole kastettu tai kokonaisia perheitä, jotka haluavat kasteelle. Mitä jos kehittäisimme perhekastebrändin? Löytäisimme mahdollisuuden kohdata perheessä kaikki ne eri-ikäiset ihmiset, jotka haluavat liittyä kirkkoon ja tulla kastetuiksi, Pesonen ehdottaa.
Nykyiset rakenteet eivät Pesosen vision toteutumista mahdollista, mutta Pesonen kannustaa uusien toimintamallien rakentamiseen. Nyt on sen aika.
Artikkeli on lyhennelmä Marja Pesosen haastattelusta. Lue juttu kokonaisuudessaan Pieni on Suurin -lehden numerosta 1/2023 (ilm. 5.1.).
Teksti Päivi Romppainen Kuva Tapani Romppainen
