Kuusamon seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmä on saanut vuoden vaikuttajaryhmäpalkinnon, joka jaettiin lauantaina 5.4. Nuorten tulevaisuusseminaarissa Espoon Korpilammella. Palkinnon myöntää Lasten ja nuorten keskus yhteistyössä Partaharjusäätiön kanssa. Palkinnon luovutti Lasten ja nuorten keskuksen toiminnanjohtaja Mikko Mäkelä ja NAVIn puheenjohtaja Ilona Rantala.
Palkinnonsaajan valitsi Nuori aikuinen vaikuttaa kirkossa -ryhmä eli NAVI. NAVI toimii vahvistaakseen nuorten ja nuorten aikuisten osallisuutta Suomen ev.lut. kirkossa sekä valtakunnallisesti että paikallisseurakunnissa. Työryhmän arviointikriteereinä palkintoa myönnettäessä ovat muun muassa ryhmän edustavuus, nuorilähtöisyys, aktiivisuus, innovatiivisuus, viestintä ja toiminnan tulokset.
”Tänäkin vuonna kisa oli kova ja pisimmän korren veti tällä kertaa Kuusamo. Ryhmän toiminta on laajaa ja monipuolista, ja se nivoutuu tiiviisti seurakunnan rakenteisiin ja toimintaan”, puheenjohtaja Ilona totesi jakaessaan palkintoa.
Kuusamon seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmä tekee yhteistyötä useiden seurakunnan ryhmien kanssa ja on vahvasti edustettuna myös erilaisissa toimielimissä. Kiinnostavana esimerkkinä ryhmän vaikuttavuudesta mainitaan osallistuminen myös kiinteistöpuolen keskusteluihin. Ryhmä on myös järjestänyt isoja projekteja ja huolehtinut toiminnan läpinäkyvyydestä jakamalla esitteensä jokaiselle rippikoululaiselle.
”Toiminta ei ole vain aktiivista, vaan myös näkyvää ja vastuullista. Se luo laajasti osallisuutta”, arviointiryhmä kuvasi valintaansa.
Johtajuudella on väliä
Tänä vuonna erityisesti seurakunnan johdon merkitys vaikuttajaryhmän onnistumisessa nousi esiin keskusteluissa.
”Kirkkoherra on ollut aivan avainasemassa siinä, että vaikuttajaryhmällä on ollut tilaa ja mahdollisuus vaikuttaa”, kertoo Satu Ikäheimo Kuusamon seurakunnasta. Kirkkoherrana Kuusamossa toimii Taina Manninen.
Valinnan tehnyt työryhmä korostaa, että tällainen tuki ei ole itsestäänselvyys – ja että se voi ratkaisevasti vaikuttaa siihen, millaiseksi nuorten kokemus omasta vaikuttajatyöstään muodostuu.
”Toivomme, että myös muut seurakunnat tunnistavat, miten tärkeää nuorille on aito mahdollisuus vaikuttaa – ja kuinka suuri merkitys on sillä, että joku avaa oven.”
Kuusamon seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmän palkitseminen tuo esiin sen, mitä parhaimmillaan syntyy, kun nuorille annetaan vastuuta, tilaa ja tukea seurakuntayhteisössä.