""

Moottoripajat – turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja vastuullisuutta

Moottoripajassa kaksi henkilöä auton renkaan vieressä.

Moottoripaja on keskiviikkoiltana eläväinen. Nuoret korjaavat mopoja, vaihtelevat auton osia ja keskustelevat liikenteestä. Pajojen ydin on yksinkertainen: nuoret kokoontuvat, oppivat uutta ja rakentavat omaa yhteisöään. Samalla heistä kasvaa vastuullisempia liikenteen käyttäjiä ja kansalaisia.

Tuore vaikuttavuuskysely LNK:n Moottoripajojen nuorilta vahvistaa näkemyksen: pajoista on tullut nuorten turvapaikkoja. Yli 95 % vastaajista kertoi, että pajat tarjoavat tilan, jossa voi olla oma itsensä ilman pelkoa kiusaamisesta. Nuoret mainitsevat myös pajan yhteishengen ja vaikutusmahdollisuudet yhtenä keskeisenä syynä osallistua toimintaan.

Moottoripajojen merkitys ei kuitenkaan rajoitu yhteisöllisyyteen. Vastaukset osoittavat, että toiminnalla on konkreettisia vaikutuksia myös liikennekäyttäytymiseen. ”Liikennekäyttäytymiseni on muuttunut parempaan,” kiteyttää eräs vastaaja. Nuoret ovat myös valmiita puuttumaan riskitilanteisiin – moni ilmoitti estävänsä päihtynyttä kaveria ajamasta.

”Moottoripajat ovat nuorille paljon enemmän kuin pelkkä harrastus. Ne ovat paikka, jossa voi oppia, kokea yhteisöllistä yhteenkuuluvuutta ja saada tukea elämän haasteisiin,” sanoo Moottoripaja-toiminnasta LNK:n ulkopuolisuuden ehkäisyn asiantuntija Veijo Kiviluoma.

Vaikuttavuuskysely pähkinänkuoressa

  • Moottoripajoilla ja niiden tapahtumissa oli vuonna 2024 yhteensä 19 297 nuorten käyntikertaa pajailloissa ja erilaisissa tapahtumissa.
  • Moottoripajojen toimintaa järjestettiin vuoden aikana 1 752 kertaa, mukaan lukien pajailtoja ja tapahtumia.
  • Yli 95 % vastaajista kokee, että Moottoripaja on turvallinen paikka, jossa voi olla oma itsensä.
  • Suurin osa vastaajista mainitsee pajan yhteisöllisen ilmapiirin ja vaikutusmahdollisuudet keskeisiksi.
  • Yhteishenkeä edistävät erityisesti pajojen väliset tapahtumat.
  • Nuoret kokevat liikennekäyttäytymisensä parantuneen Moottoripajan ansiosta.

Haluatko perustaa Moottoripajan?

Moottoripajatoiminta kasvaa ja tuo turvallisuutta nuorten arkeen ympäri Suomen. Haluaisitko olla mukana luomassa omaa Moottoripajaa omalle paikkakunnallesi?
Ota yhteyttä meihin ja aloitetaan yhteinen matka!

Veijo Kiviluoma.

Lisätietoja:

Veijo Kiviluoma

Suunnittelija, ulkopuolisuuden ehkäisy, Moottoripajatoiminta (vastaava työntekijä)
veijo.kiviluoma@lnk.fi
044 743 7000

Katso myös