Piki-toimintamalli on arvioitu osana Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) laajaa selvitystä, jossa tarkasteltiin varhaiskasvatuksen kiusaamisen vastaisia ja lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja tukevia menetelmiä.
Arvioinnin mukaan Piki tarjoaa varhaiskasvatuksen ammattilaisille konkreettisia keinoja kiusaamisen ennaltaehkäisyyn, siihen puuttumiseen ja tunnetaitojen vahvistamiseen. Malli perustuu tarinoihin ja toimintahetkiin, joiden avulla lapset oppivat empatiaa, oikeudentajua ja toisten huomioimista.
Piki sai kiitosta erityisesti lapsille mielekkäistä materiaaleista, selkeästä rakenteesta ja siitä, että se vahvistaa koko ryhmän yhteisöllisyyttä. Arviointiin osallistunut henkilöstö koki mallin hyödylliseksi ja aikoo käyttää sitä jatkossakin.