""

Lasten ja nuorten keskuksen toimintojen ilme uudistui – enemmän yhtenäisyyttä, parempaa näkyvyyttä!

blank

Lasten ja nuorten keskuksen hallinnoimat toiminnot ovat saaneet uuden, raikkaan ilmeen! Uudistuksen tavoitteena on ollut yhtenäistää toimintojen visuaalista ilmettä, tehdä brändistä saavutettavampi ja vahvistaa yhteyttä Lasten ja nuorten keskukseen.

Ilme uudistui: yhteisellä äänellä, yhteisellä ilmeellä

LNK:n eri toimintojen brändi-ilmeet olivat aiemmin hyvin erilaisia, mikä vaikeutti niiden tunnistettavuutta ja linkittymistä toisiinsa. Lisäksi saavutettavuusnäkökulmat eivät aina toteutuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi vuonna 2024 toteutettiin laaja brändiuudistus, jossa kartoitettiin järjestön eri toimintojen tunnettuutta ja visuaalista tunnistettavuutta.

Uudistuksessa ei tehty päätöksiä yksin, vaan osallistuimme yhdessä! Keväällä 2024 toteutettiin laaja kysely, jossa testattiin eri vaihtoehtoja sekä sisäisesti (toiminnan toteuttajat, LNK:n henkilöstö) että ulkoisesti eri ikäryhmissä. Uuden ilmeen valinnassa hyödynnettiin näitä tuloksia, jotta se palvelisi mahdollisimman hyvin kaikkia käyttäjiä.

Yhtenäinen ilme perustuu Lasten ja nuorten keskuksen omaan visuaaliseen identiteettiin. Uusien logojen liikemerkit ammentavat inspiraationsa LNK:n logon sydämestä ja sitä ympäröivistä palloista, joista muodostettiin epäsymmetrinen ympyrän muotoinen kehys. Logojen värit ja typografia noudattavat LNK:n virallista graafista ohjeistoa, jotta kokonaisuus on selkeä ja tunnistettava.

Mitä uutta logojen ™-merkintä tarkoittaa?

Uudistetuissa logoissa näkyvä ™-merkintä kertoo sitoutumisesta laadukkaaseen ja vaikuttavaan toimintaan. Tämä tuo turvaa sekä toiminnan toteuttajille että osallistujille ja takaa, että toimintaa toteutetaan LNK:n laatukriteerien mukaisesti.

Yhteistyössä on voimaa – tehdään yhdessä näkyvää!

LNK haluaa tarjota paikallisille toimijoille parhaat mahdolliset työkalut viestintään ja toiminnan toteutukseen. Yhtenäisempi ilme auttaa meitä vahvistamaan toimintamme vaikuttavuutta ja näkyvyyttä – niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.

Julkisen rahoituksen vähetessä meidän on entistä tärkeämpää perustella työmme merkityksellisyys ja tuloksellisuus. Kun kaikki toimintamme tunnistetaan osaksi Lasten ja nuorten keskus ™ -kokonaisuutta, voimme yhdessä osoittaa, miten arvokasta työtä paikalliset toimijat tekevät.

Kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana tässä prosessissa – teemme tätä yhdessä! 

Yhdessä olemme enemmän – tehdään näkyväksi se, mikä on tärkeää!

Ulla Huhtinen.

Lisätietoja:

Ulla Huhtinen

Kehitysjohtaja, kehittämispalvelut, viestintä ja varainhankinta
ulla.huhtinen@lnk.fi
044 545 6592

Katso myös